2. Espanjan matkakertomus

12/20/2011

Edellisen matkakertomuksen vapaaehtoistyöviikolta löydät täältä. Toinen matkani Espanjaan, ensimmäinen koirienhakureissuni, olikin sitten jotain aivan muuta ja yhä vertaistaan vailla, luojan kiitos. Lähdin reissuun lähes olemattomalla kokemuksella ja tulin takaisin sellaisella, jonka turvin tätä seuraaville reissuille lähti luottavaisin mielin; näin pieleen kaikki ei voi mennä toiste. Tämä on SE matkakertomus.

Varasin siis ensimmäisen koirienhakureissuni Blue1:ilta lauantaista 5. tammikuuta maanantaille 7. tammikuuta 2008, ollen kotona kuitenkin vasta päivää myöhemmin kiitos SAS:in, Oslossa korvaavaa jatkolentoa varanneen virkailijan sekä Kööpenhaminan lähtöselvityksen henkilökunnan. Kerrottavaa taas riittää, vaikkei oikeastaan mitään tapahtunut ennen kotimatkan vastoinkäymisiä:


05.01.08 lauantai / Blue1 lähti 5:55, saapui 12:05, illasta Westeille

Olin kentällä n. 4:20 maissa jonon ollessa niin pitkä, ettei mennyt aikaakaan kun Barcelonaan lennolla KF 843 lähtijöitä alettiin kutsua ohi muiden. Portilla 5:30, ilmassa 5:55 ja koneessa paikka ikkunalla, 2-vuotiaan ensi kertaa lentävän lapsen vieressä. Ulkona oli kuitenkin niin pilvistä, ettei alas nähnyt koko matkan aikana.

Barcelonan viileän tuulinen ilma yllätti. Kentällä – joka oli valtava varsinkin sellaiselle, joka aiemmin oli nähnyt vain Helsinki-Vantaan ja Alicanten – sain odottaa puolisen tuntia ennen kuin kaikki 10:30 lähtevät lennot tulivat taululle, mutta Alicante puuttui edelleen. Infosta kysyttyäni pääsin suuntaamaan alueelle M3, portille 36, jonka taululla luki 11:00 lippuun kirjatun 10:30 sijaan. Koneeseen bussilla, Spanair lento JK 6704 ja tyhjän rivin ikkunapaikka 19A. Aurinko nousi pilvien takana kapteenin kaarrellessa konetta lähestyttäessä niin reilusti, että näytti välillä siltä kuin olisimme syöksyneet suoraan mereen. Alicanten kentällä istahdin hetkeksi odottamaan suurimman ryysiksen hellittämistä ja hain sitten hihnalta boksit, jotka olivat matkalla irronneet toisistaan. Alhaalla aina yhtä piristävän hyväntuulinen Jon jo odottikin. Majoitukseni oli epäselvää siihen asti, kunnes bokseja autoon pakatessa kuulin meneväni hiljattain tilapäisesti Espanjaan yhdistyksen avuksi muuttaneen Caritan nurkkiin. Kertaalleen olin Caritan saattanut boksien kanssa lähtöselvitykseen, joten tavanneet olimme aiemminkin. Matkalla luokseen käytiin Mercadonassa, jonka ovilla istui irti surullisen oloinen pieni valkoinen koira odottamassa herkeämättä omistajaansa ostoksilta.

Perillä kämpillä heittelin palloa Caritan koiralle Albille Jonin ja Caritan sopiessa menevämme vielä puoli kuuden maissa käymään Westeillä. Jonin lähdettyä käytettiin Caritan kanssa Albi lenkillä, jolla pääsin oikein toden teolla nauttimaan tammikuiselle Suomelle vieraasta, ihanasta auringonpaisteesta, lämmöstä ja valosta, jota kesti aina iltakuuteen asti. Kämpillä sain nähdä albiinona auringosta kärsivän Albin kuuluisat aurinkolasit ja kuulla Caritan tienneen tulostani vasta kuluneella viikolla. Westeille löydettiin melko hienosti, vaikka ajettiinkin eri kautta kuin Carita oli aiemmin mennyt. Perillä vastassa oli korkea betoniaita, jonka syvennyksessä koirien neniä mustan portin alareuna täynnä. Luikittiin sisäpuolelle Jonin avaamasta ovesta ja annoin hälle käsistäni heti alkuun tuomani ruisleivän ja salmiakkipussin. Sanchez kiersi ympärillä haukkuen, Scaramanga osoittautui kuviaankin pikkiriikkisemmäksi, Titan oli huomattavasti rauhallisempi versio itsestään, siitä minkä APAH:illa olimme Annan ja Antin kanssa elokuussa tavanneet ja maanantaina mukaani lähtevät galgopennut Esteban ja Estrella suloisia sähliä. Pariin otteeseen sain silmiäni hieraista Lisan tullessa tervehtimään, sillä kotihoidossamme vapariviikon ollut tyttö oli niistä ajoista syönyt itsensä leveydeltään lähes kaksinkertaiseksi, vaikkei hoikka ollut silloinkaan. Tuttuja oli kuitenkin erityisen mukava nähdä ja olemus hällä oli yhä aivan yhtä kultainen. Paikalla myös Peter ja siskonsa Laura, joka tuli kättelemään Peterin esitellessä. Pian meidät jo pyydettiin sisään ihanan tunnelmalliseen, lukuisilla kynttilöillä valaistuun korkeaan, lämpimän keltaiseen huoneeseen. Istahdettiin sohvalle rapsuttamaan koiria ja kuultiin kuulumisiaan, myös APAH:in Romeon joka oli juuri lentänyt Saksaan galgotytön kanssa, kunnes Satu patisti kauniisti katettuun pöytään jossa oli tarjolla pikkupurtavaa, mehua ja lasten samppanjaa Jonille, joka totesi käyttävänsä myös Spiderman- ja Kaunotar ja Kulkuri-tuotteita mm. suihkusaippuoiden muodossa. Päivittelin meillä kotihoidossa olevan Koran kuulumisia koirien pyöriessä edelleen ympärillä kuka milloinkin huomiota hakemassa ja ruokaa kerjäämässä. Titan yritti silloin tällöin syliin, Evita parkkeerasi pöydän alle rapsutettavaksi, Sanchez tuli varovaisesti haistelemaan ja haukkui jostain syystä etenkin Caritaa jos tämä katsoi siihen päin. Sanoin, että varmasti haukkuu jos minäkin ja käännyin suoraan Sanchezia kohden tämän pysyessä yllättäen hiiren hiljaa. Scaramanga istui liikahtamatta Lauran sylissä, Sanchez lopulta Sadun.

Noin kahdeksan maissa Caritalla tuli kiire kotiin muistettuaan jättäneensä talon Albille pimeäksi, kun vielä valoisaan aikaan olimme liikkeelle lähteneet. Sovittiin huomisen ohjelmaan SAT:in tarhalle lähtö 11:30 ja kysyin vielä Jonilta, josko voisivat tuoda näytille Asokan kalenterin josta maileissa oltiin kohkattu, sillä tarhan vapaaehtoiset poseerasivat siinä koirien kanssa alasti. Ajettiin takaisin kämpille pilkkopimeässä ja vain kerran vikaan. Albi ei illasta pissatusta pitemmälle suostu, joten istuttiin olohuoneessa ja juteltiin kolmeen. Koetettiin miettiä Caritan työnkuvaa tälle vuodelle ja keksiä uusia toimintatapoja yhdistykselle, sekä keinoja vaikuttaa espanjalaisten ajatusmaailmaan – niin loistavia ideoita kuin vain keskellä yötä saattaa saada. Nukkumaan päädyttiin vasta puoli neljän maissa.



06.01.08 sunnuntai / suolajärven puisto, SAT 11:00, kävelykatu

Herätys 8:00. Bongattiin Kulkukoirien sivuilta uudet koirat, IBI:n Salson ja Rex ja lähdettiin sitten autolla suolajärven rantaan, Albin kanssa lenkille luonnonsuojelupuistoon, jonne otin viimein kamerankin mukaan. Ihana paikka, suuri ja laakea, joka olisi varmasti ollut Nimdankin mieleen. Heti sisäänkäynnillä tuli vastaan kaksi ihmistä koirineen, joista toinen piti tiukasti hampaillaan kiinni ilmeisesti juuri saalistamastaan kanista. Kierrettiin puistoa hyvän matkaa ja käytiin rannassa kokeilemassa kuinka lämmintä vesi oli. Ei kovin.

             

Albi suolajärven rannassa.
Kämpillä ei kauaa ehditty olla kun Carita huomasi Jonilta tulleet tekstiviestit, joista ensimmäisessä, että tulevatkin 11:00 ja toisessa, että ovat jo odottamassa. Kokosin siis kiiruusti laukkuni ja suuntasin pihalle. Carita ei tullut, kun auton täyttivät jo Jon, Satu, Peter ja Laura, mutta kävi kuitenkin kysymässä, moneltako olen tulossa jotta tiesi odottaa ja olla kotona. Satu näytti heti matkan alkajaisiksi Asokan kalenteria, jossa lokakuun kuvana meille aikanaan haaveilemani Vida, mutta muitakin tuttuja mukana kuten Laika, Neus/Nata ja Lety. Siispä SAT:ille, yllättävän pitkän matkaa huolimatta siitä, että sijaitsi myös Torreviejassa. Ajettiin läpi ”aution” kylän jossa ei kuulemma koskaan tule ketään vastaan, joten laskettiin ihmisiä päästen toteamaan, että meneillään oli ilmeisesti verrattain varsin vilkas päivä. Juuri ennen tarhaa käyskenteli tien oikealla puolella kaksi aasia aitauksessaan ja itse tarhaa vastapäätä oli melkoisena kontrastina kolmisen koiraa pihalla ketjuin kiinni kopeissaan.

SAT osoittautui, kuten odotettua, siistiksi, pieneksi ja viihtyisän oloiseksi tarhaksi, jonka asukkaat eivät tuntuneet lainkaan stressaantuneilta. Lattiat kiilsivät niin puhtauttaan, että olisi voinut olettaa näkevänsä niistä peilikuvansa. Aloitimme käymällä tervehtimässä toimiston eteen sijoitettuja pentuja, joita ei tosin rokottamattomina koskea saanut. Oikealla suloinen setterimix-uros Dunlop ja pieni ylienerginen Violet, joka teki parhaansa saadakseen huomiota. Vasemmalta luulen tunnistaneeni ainakin sellaiset sisarukset kuin Frazer, Felicity ja Faye. Seuraavana vuorossa oli toimistolla asustava ja myös Kulkukoirien sivuilla kotiaan hakeva Arnie, joka oli ilmielävänä kuviaankin pyöreämpi, mutta niin kovin hellyttävä ilmestys. Seuranaan tällä oli vanha pitkäkarvainen tyttö, Westeillekin uusi tuttavuus. Aikuisten puolella ihastusta herätti irlismäisiä kasvonpiirteitä omannut poika, jonka lisäksi mieleen jäivät myös mm. 1-vuotias, matala ja vaalea hörökorva Pupi, häntäkarvaton Pagan, toista etutassuaan roikottanut ja huomattavan alipainoinen bretonimix, sekä uskomattoman komea suklaanvärinen podenco Leo. Seuraavalla, edellisistä erillään olevalla puolella mm. kauniisti harmaantunut ja häntäänsä vakuuttavasti ympäri pyörittänyt sakemannisekoitus, sekä sydämeni oitis vienyt, hurmaavan tyynen oloinen 4-vuotias karkeakarvainen podencopoika Blanco. Useampikin kuono ja toiveikkaana heiluva häntä löysi paikkansa portinraoista, riviltä jolta mieleen jäivät suloinen sakemannipentu, valkoinen 3-vuotias galgouros Nickle, aivan uskomattoman kauniit ja viisaat silmät omannut 2-vuotias suklaanvärinen sakemannisekoitus Galaxy, sekä hurmaava 2,5-vuotias podencotyttö Barbara. Perimmäistä osiota asuttivat mm. sivuilta tuttu 2,5-vuotias brindle sakemanniuros Zak, melkoisen äänekäs 3-vuotias terrierimix Scruffy, Bernien oitis mieleen tuonut pointterimix, mustavalkoinen Mungo sekä valtava 7-vuotias, ei lainkaan ikäisensä oloinen tarhalle palannut uros. Viimeisenä pääsin kurkkaamaan aidanraosta leikkiaitausta, jota juuri siivottiin. Pyynnöstä saimme nähdä vielä pienen Vickyn, 10-vuotiaan Victorian, jonka aiemmin olimme onnistuneet ohittamaan. Toimiston tuntumaan oli tarhalla ollessamme tuotu kaksi boksia, joista alemmassa väsyneen oloinen sakumix, ylemmässä pieni ruskeavalkoinen, surullisen näköinen tyttö, joka oli kuulemma jätetty portille kera lapun, jossa kerrottiin koiran olevan APAH:ilta maaliskuussa otettu Maisy. Jon kyselee APAH:in Kerryltä, mutta SAT:ilta luvattiin hakea tytölle uusi koti.







             

[lisää kuvia tarhalta täällä]

Matkalla pois bongattiin hieman ennen Caritalle kääntymistä huoltoasemalla mustavalkoinen pikkukoira irrallaan vailla omistajaa ja Westit harmittelivat kovasti, ettei ensisuoja ole vielä valmis vastaanottamaan koiria. Satu antoi mukaan Koran lääkkeet ja tuli Peterin ja Lauran kanssa käymään Caritalla, jotta tämäkin näkisi Asokan kalenterin. Näiden lähdettyä Carita heitti, että pitäisi opetella kuukaudet ulkoa ja tervehtiä sitten Asokalla työntekijöitä sen mukaan, ”Hola Febrero!” ;) Hetki kämpillä oltua päätettiin lähteä kävelykadun rantaan Albin kanssa. Matkalla näkyi useammankin kerrostalon parvekkeilla ja ikkunoissa jo Caritan asuinalueelta tuttuja joulupukkeja kapuamassa kaiteiden yli, roikkumassa tai kiipeämässä tikkaita – ainoa merkki siitä, että ylipäätään oli talvi. Perillä parkkeerattiin sattumalta sen samaisen bussipysäkin viereen, jolla odotimme viimeksi omaamme Annan, Antin ja Jonin kanssa turhaan. Otin kuvia kävellessämme kauniin kävelykadun päähän ja takaisin varjoista puolta, jotta Albikin voisi silmiään auki pitää. Bongailtiin hiekkataideteoksia, upeaa rantakivikkoa ja suureksi hämmästyksekseni irlanninsusikoira! Sivukujalla huomasin kahden kissan livahtavan tien toisella puolella olevasta aidanraosta sisään. Loikkasin perään ja ehdin napata pari kuvaa tyhjältä tontilta, jonka poikki nämä kaksi uskomattoman kaunista kissaa olivat menossa siistissä jonossa, hännät pystyssä ja mielikuvat elokuvasta ”Neko no ongaeshi” (Kissojen valtakunta) tulvivat väkisinkin mieleen.

             

             

             


Kämpille palattua syötiin pihalla auringon laskiessa. Ulkona viileni nopeasti päivän yli +22 asteesta, joten siirryimme sisätiloihin juttelemaan ja huolimatta siitä, että juttua olisi taas riittänyt vaikka kuinka, menimme huomisen lentoni vuoksi nukkumaan huomattavasti edellisiltaa aikaisemmin.


07.01.08 maanantai / Alicante-Oslo, uusi vaihto Kööpenhaminaan

Laitoin herätyksen seitsemäksi, mutta heräilin pitkin yötä n. tunnin välein ilman tuttua eläinkatrasta ympärillä, joten ehdin hyvissä ajoin laittaa kellon pois päältä jossain kuuden jälkeen. Caritan kanssa käveltiin viereiseen Mercadonaan, jossa käytiin vuorotellen toisen odottaessa ulkona Albin seurana. Jon ilmoitti tulostaan jo 11:40 ja toi mukanaan Peterin, joka jäi Caritalle lähteäkseen tämän kanssa kielikurssille myöhemmin. Jon pissatti galgolapset, jotka vielä juotettiin ennen lähtöä. Olin aiemmin toivonut vapariviikolla väliin jäänyttä reissua IBI:lle ja sanoin vielä, ettei välttämättä juuri seuraavalla kerralla tarvitsisi käydä, ellei muutoin hein ohjelmaansa kuulu, kun on niin kaukana. Jon epäili, että koiria täytyisi käydä kuvaamassa, joten jos eivät ennen minun tuloani siellä käy, menisimme yhdessä. Matka taittui mukavasti jutellen ja auringosta nauttien, asteita tuolloin n. +15-20C. Kentällä boksien kanssa pihalle, jossa pitelin Estebania ja Estrellaa Asokan Paquin ja Morsin kotihoitajien tullessa heitä ihailemaan. Jonin viedessä autoa kauemmas parkkiin, tuli paikalle myös IBI:n Raquel kera Cosan ja Lauran. Lähtöselvitysjonoon suunnattiin pian koko porukalla. Taulun yli vieri jo tutun näköinen teksti kertoen lennon olevan tunnin myöhässä. Jon kävi maksamassa koirien paikat Spanairin tiskillä sillä välin, kun koetin arvioida alakanttiin boksien painoa lähtöselvityksen virkailijalle. Boksit läpivalaisuun, koirille rauhoittavat ja matkaan. Jon tyrkkäsi syliini syötävän suloisen ja pikkiriikkisen Cosan, joka painoi hädin tuskin kolmea kiloa. Jonin saatettua liukuportaiden yläpäähän suuntasin turvatarkastukseen, jossa naisvirkailija selitti jotain espanjaksi ja sitten uskomattoman huonoksi englanniksi, että oli koettanut käskyttää Cosaa istumaan. ”Sit, sit”. Keräilin tavarani läpivalaisun toiselta puolelta ja istahdin hetkeksi sivummalle Cosan kanssa hengähtämään. Oslon ollessa tauluilla vanhoin tiedoin ilman porttia, kävelin kentän päästä päähän Cosa laukusta maailmaa ihmetellen. Maisteltiin yhdessä Häagen Dazin jäätelöä, kun ruuduille tuli portti 9, jonka tuntumassa pyörähdin sivummalle rauhattoman oloisen Cosan kanssa, josko olisi vaikka pissinyt. Takaisin tullessa istahdimme takimmaiselle penkkiriville, jonne sitten joku brittinainen tuli Cosaa ihastelemaan ja Espanjan koirista juttelemaan.

Alun perin 14:20 lähtevä ja Suomessa 21:30 oleva lento SK 4676 Alicantesta Osloon oli siis lähtöselvitystä tehdessä myöhässä tunnin. Portti aukesi 15:15 ja koneessa olimme jo 15:18. Liikkeelle lähtiessä kapteeni kertoi menevänsä kiitoradan päähän odottamaan, josko päästäisiin parempaan väliin kuin se, joka oli saatu arviolta 45 minuutin päähän. Ilmassa oltiin kuitenkin vasta 16:06, enkä Suomeen saanut enää sanaa. Loppumatkasta kapteeni tuli itse matkustamon puolelle selvittämään myöhästyksen vuoksi vaihtuneita jatkolentoja. Helsinkiin lähtisi Oslosta lento SK 473 klo 20:30.

Oslossa vastassa oli uusi turvatarkastus, jonka jälkeen suuntasimme infotiskille muutaman muun samalla lennolla olleen suomalaisen kanssa. Lippuja selvitimme joukolla ja saimme uudet lennolle, jota otettiinkin portilla vastaan heti. Tällä kertaa ei kuitenkaan suoraan Helsinkiin kuten luvattua, vaan uudelle vaihdolle Kööpenhaminaan. Suomessa olisimme paikallista aikaa vasta 01:15 yöllä. Pyynnöstä kuvailimme matkatavarat, joten virkailija soitti eteenpäin ja varmisteli koirienkin olevan matkassa mukana. Oli oikein ystävällinen ja pahoittelikin puolestaan vielä, vaikka syy ylimääräiseen vaihtoon oli muualla. Missään kohdin ei ollut epäselvää, että matkustin viiden koiran kanssa, joista 4 ruumassa. En saanut muiden suomalaisten tapaan jostain syystä lippua, vaan lapun johon kirjoitti vielä erikseen ETKT OSL-HEL 117-2113468117. Lento Kööpenhaminaan lähtisi 20:30, kestäisi 1h 10min ja olisi perillä 21:40. Lento Kööpenhaminasta Suomeen lähtisi 22:40, kestäisi 1h 35min ja olisi perillä 01:15. Koneeseen meno oli tosiaan jo käynnissä, joten käveltiin suoraan portille 43. Siellä virkailija vielä vaihtoi paikkaamme, jottei kantolaukussa matkannut Cosa joutuisi suoraan moottoreiden mölyn yläpuolelle. Koneessa tulivat lentoemännät ystävällisesti sanomaan, ettei seuraavaan puoleen tuntiin tarvitsisi laittaa koiraa penkin alle, kun odottelimme taas vuoroamme kiitoradalla. Kello tuolloin 20:30, eli Suomessa sen 21:30 jolloin koiranomistajat jo odottivat kentällä. Itsellä ei ollut hätää, matkaan enemmän kuin mielelläni eivätkä viivästymiset sinällään haittaa, mutta koirat olivat tauotta mielessä. Rauhoittavista tuskin oli enää tietoakaan..

Kööpenhaminassa suuntasimme taas kaikki suomalaiset portille, jossa soittelin vielä kuulumisia Jonille Espanjaan, että pian ollaan perillä. Fiilis oli hyvä, olimme vihdoin matkalla kotiin. Myös Marjon kanssa olin yhteyksissä ja kuulin ylimääräistä mielipahaa aiheuttamaan, kuinka kurjasti koiria odottaneet omistajat häntä Suomen päässä syyttä suotta kohtelivat. Jättäydyin portille viimeiseksi, jotta pääsisin rauhassa kysymään, ovatko koirat varmasti koneessa. Kysyin ensin tiskin takana olevalta mieheltä, joka sanoi, ettei hänellä ole mitään tekemistä ko. lennon kanssa. Kun sitten kysyin passeja ja tarkistuskortteja katsovalta naiselta, sanoi hän vieressään olevan miehen jo tarkistavan. Pian molemmat kääntyivätkin puoleeni ja kertoivat, ettei tässä koneessa koskaan lennätetä koiria, koska ruuma on niin jääkylmä, että kuolisivat sinne. ”The dogs will stay here.” Minä siihen, että mitäs nyt, johon sanoivat meidän kantolaukussa matkaavan koiran kanssa menevän nyt, loppujen tulevan huomisaamuna. Kieltäydyin lähtemästä ilman koiria, joita ilmeisesti kukaan ei tällä välin hoitaisi, joten päätyivät jättämään meidät kaikki Kööpenhaminaan sanoen hankkivansa meille hotellin. Rauhoittelivat kovasti ja ohjasivat istumaan siksi aikaa, kun hoitaisivat tuon lennon loppuun. Soitin pikapikaa Marjolle päivittääkseni tilanteen. Portin henkilökunta antoi minulle pelkistettyä lippua muistuttavan lapun, jolla pääsisin huomenna suoraan portille ja siirsivät koirat tietokoneella tähän koneeseen, johon tuli nousta tiistaiaamuna 08.01. klo 9:20. Tämän lisäksi sain myös konekirjoitetun lapun täynnä lentotietojani, tunnuslukua, mistä mihin, miksi ja maininta koirista, joka tuli viedä Charlotte-nimiselle virkailijalle SAS Arrivals-tiskille. Tuo Charlotte sitten tietäisi jo odottaa minua ja minun tulisikin mennä lappuineni suoraan jonon ohitse.

Suuntasin saapuvien puolelle kuten portilta neuvottiin Jonin ollessa samalla puhelimen toisessa päässä ja kun en loputtoman näköisestä matkatavarahihnojen rivistä bokseja bongannut, kysyin infosta mistä koiria tulisi hakea. Viimeisen hihnan nro 8 takaa, toisesta hallista asti. Päästessäni käytävälle kuulinkin jo kirkkaasti toiseen päähän koirien sydäntä särkevää kiljuntaa. Juoksin sen minkä Cosa laukkuineen sylissäni kykenin ja rauhoittelin suoraa huutoa kirkuvaa Morsia sekä satunnaisemmin vinkuvaa Estebania, ennen kuin menin sitten härskisti jonon ohi. Hetken kuluttua tiskin takaa kysyttiin, otinko jonotusnumeroa ja pääsin sanomaan asiani. Nainen jolle olin odottanut vuoroa, osoittautuikin juuri tuoksi Charlotteksi ja menin sivummalle odottamaan. Morsi huusi edelleen kuin palosireeni ja veti yleisöä jonossa vuoroaan odottaneiden suomalaisnaisten paheksuessa kovaan ääneen, kuka tuolla lailla koiria jättää. Charlottella tuntui kestävän ikuisuus ennen kuin asiallemme oli aikaa kunnes viimein kerrottiin, että hotelliin oltiin oltu jo yhteyksissä, mutta halusivat vielä tietää, minkä kokoisia koiria oli kyseessä. Kysyin miten koirien ruokinnan kanssa toimittaisiin, sillä olivat syöneet viimeksi yli 12 tuntia sitten, mutta koirille ruoan hankkiminen olisi kuulemma ”Mission impossible”. Charlotte kertoi, että huomisaamun taksikuskit eivät olisi välttämättä yhtä koiraystävällisiä kuin tämänkertainen hotellille vievä, joten antoi varmuuden vuoksi myös metrolipun mukaan. Niin kuin tämän katraan kanssa vieraassa maassa metroiltaisiin..

Mukanani oli vain kaksi hihnaa, joten purin koirat bokseistaan ja kiinnitin näihin kaksi koiraa lukkopäihin, kaksi käsilenkit pantoihin pujottaen. Arahko Laura pääsi aivan liian suurista valjaistaan irti, muttei luojan kiitos ehtinyt karkuun, vaan sai tilalle tiukan pannan. Laura teki siihen paikkaan valtavat pissat, Estrella ripulit. Laukku toisella olalla, Cosa kantolaukkuineen toisella lähdimme hitaasti liikkeelle vastaan tullutta taksikuskia seuraten, hihnojen ollessa pian sotkussa ympäri niin jalkojeni kuin toisten koirienkin. Ensimmäinen täysi pysähdys tuli käytävässä, jonka musta lattia säikytti galgolapset siihen paikkaan. Matkaan oli vahingossa lähtenyt niin löysät pannat, ettei peruuttamista kerta kaikkiaan voinut riskeerata, joten eteenpäin päästiin vain tuuppien ja takeista vuoron perään nostellen. Pääsimme kuin pääsimmekin saapuvien laukkujen puolelta vilkkaaseen lähtevien terminaaliin täynnä ihmisiä, joiden nenän eteen Morsi väänsi valtavat pissat ja Esteban vuorostaan ripulit. Itse onnistuin ympärillä olevan massan sulkemaan mielestä täysin huomion ollessa herpaantumatta koirissa. Seuraava este: pyöröovet. Ei meinattu, ei sitten niin millään päästä eteenpäin joka ikisen koiran kieltäytyessä astumasta moiseen laitteeseen. Englantia täysin osaamaton, mutta ystävällisen oloinen taksikuski löi invapainikkeesta oven liikkeen hitaammaksi ja maanitteli koiria liikkeelle hänkin. Ulos päästessämme hihnat olivat jo niin solmussa, ettei paremmasta väliä ja joka koira eri puolelta tulossa. Taksiin nosteltiin uhkaavasti peruuttelevia koiria, eikä tuntunut olevan toivoakaan saada ovea kiinni kaikkien karkaamatta, kunnes keksin mennä sisäpuolelle hihnoihin kiinni ja niin pääsimme matkaan kohti Park Inn Copenhagen Airport-hotellia. Laura nyykötti surullisen oloisena takaluukun nurkassa Morsin meinatessa huutaa heti, jos siitä käden irti päästi. Esteban kolautteli päätään milloin mihinkin jollei ollut yrittämässä takapenkille.

Hotellilla meidät erotti aulasta vielä tuttua epävarmuutta aiheuttaneet liukuovet, joiden jälkeen pääsin allekirjoittamaan papereita kynä toisessa, viisi koiraa toisessa kädessä. Kiittelin, kun olivat meidät ottaneet, vaikkei hotelliin tavallisesti huolittu koiria, ja ennen kuin ehdimme aulaa pitemmälle, pääsin vielä jatkamaan, että ”And now I’m sorry too, since one of the dogs is crapping on your floor..” Estrellan tehdessä toista ripulilätäkköään siihen paikkaan. Vastaanottovirkailija totesi tiukan huumorintajuttomasti, että sinähän siivoat ja haki paperia, ämpärin ja sienen avuksi ottaen sentään itse koirat siksi aikaa. Siinä sitä itseään lattialta hinkatessa, koirien ollessa turvallisesti suljettujen ovien sisäpuolella kaukana lentokentän kauhuista, yksikään karkaamatta mitä niin sydämestäni pelkäsin, viimeisen pisaran lisätessä osuutensa pitkään ja rankkaan päivään puhkesin lopulta hillittömään itkuun, jota ei enää mikään patoaisi. Vastaanottovirkailija tuntui häkeltyvän ja rauhoitteli, että parempihan se näin, ettei hotellihuoneen lattialle sentään, kuin tosiaan olisin sen yhden koiran lattialle paskomisen niin raskaasti ottanut. Neuvoi huoneemme 264 sijaitsevan toisessa kerroksessa ja koetti auttaa meitä pieneen hissiin, johon kukaan ei tietenkään aikonut mennä suosiolla. Lopulta luovutettiin ja yritettiin portaita, mutta eihän sekään onnistunut. Lyyhistyin koirineni portaikkoon keräämään voimia, kunnes pakkauduimme uudella tarmolla hissiin ja päädyimme kuin päädyimmekin hotellihuoneeseen yläkerran käytävän päähän koirien laittaessa tässä kohdin hanttiin jo aivan tavallistenkin ovien kanssa. Riisuin kaikki takeista ja pannoistaan ja päästin Cosan laukustaan. Esteban ja Estrella laittoivat samoin tein leikiksi loikkien sängyltä toiselle. Pian olivat hampaissa niin laukkuni, kenkäni, koirien takit, huoneen lattiat kuin huonekalutkin, puhumattakaan siitä, kuinka kiva olisi ollut leikkiä myös Cosalla. Yllättävän ketterästi se vaan Estebaninkin kokoinen galgo pöydälle tiensä löytää. Oman peilikuvan näkeminen ikkunassa sai haukkumaan, joten verhot pysyivät loppuyön kiinni. Laura kömpi puhelinpöydän alla olevaan hyllyyn ja nukahti sinne Cosan tehdessä pesää samaisen pöydän päällä olevalle takilleni. Morsi käveli ovella rauhattomasti äännähdellen aikoen uhkaavasti aloittaa huutokonsertin, jota hotellin muut vieraat tuskin olisivat arvostaneet keskellä yötä. Laitoin Espanjaan lupaamani viestin kertoakseni, että hotellilla ollaan ja soitin kotiin. Kylpyhuoneesta löytyi kaksi lasia, joista tarjosin koirille vettä. Eteisen ylähyllyltä huomaamastani ylimääräisestä peitosta tein puhelinpöydän alle pedin Morsille, millä tuntuikin vihdoin olevan toivottu rauhoittava vaikutus. Jo hyvin akuutin ruokaongelman ratkaisin jakamalla koirille Espanjasta ostamani Multicereales-leivän, joka kaikille poikkeuksetta maistuikin. Koirien nukkuessa tyytyväisinä, ainakin pahin nälkä tyydytettynä, laitoin hetkeksi pitkäkseni galgolasten väliin Cosa käsivarrellani, Morsi kyljessäni. Itse en osannut hetkeksikään nukahtaa, jottei hotellihuoneelle kävisi huonosti, jottei toisilleen vieraille koirille tulisi kränää keskenään ja jottei aikainen aamumme venyisi vahingossa liian pitkäksi. Joka tapauksessa jätimme jälkeemme kokolattiamattoon kolmet pissat sekä muutamat ulostetahrat, mutten jaksanut enää välittää, SAS:han sen kuitenkin maksaisi.

Cosa
Laura
Esteban
             

Esteban (nykyisin Karo) & Estrella (nyk. Luna)
Esteban, Estrella, Cosa ja Morsi

08.01.08 tiistai / jäätiin aamulennolta, kotona 17:30

Portilla tuli olla 9:20, joten käytin koirat ulkona kaksi kerrallaan jossain aamuviiden maissa ja pyysin soittamaan taksin meille kuuden aikoihin. Metrosta sanoin kieltäytyväni täysin, sillä se olisi näiden viiden kanssa ratkaisuna täysin mahdoton. Ei kuitenkaan mennyt aikaakaan, kun sain soiton huoneeseeni, että taksi oli löytynyt suoraan hotellin pihalta, joten voisimme lähteä heti. Kentällä olimme luultavasti jo seitsemän paikkeilla vastassamme jälleen pyöröovet, joista koirat tosin tuntuivat levätyn yön jälkeen selviytyvän ehkä jo aavistuksen helpommin. Sain käydä läpi kaksi infoa hoitavaa virkailijaa ennen kuin tulin ohjatuksi suoraan SAS:ille menevään puhelimeen kysymään bokseista, jotka edellisiltana piti jättää kentälle. Pian SAS Arrivalsilta jo tulikin ystävällinen mies, joka ohjasi saapuvien matkalaukkujen puolelle lukittujen ovien taa ja jo tutuksi tulleelle SAS Arrivals-tiskille. Boksit hukassa, mutteivät onneksi kauaa. Mies auttoi sieltä vielä työntämään boksit Odd sized baggages-tiskille, jolla mukava intialaismies antoi odottaa koirien kanssa viime tippaan, jotta eivät joutuisi olemaan ulkona yksin. Kysyin vielä SAS:in mieheltä ennen poistumistaan, että onhan kaikki sitten ok, odotan vain tässä ja saan bokseihin tunnistetarrat ym. ”Yes yes, everything has been taken care of, have a nice flight!” Istuimme tässä Odd sized baggages-tiskin edustalla koirien kanssa parin tunnin ajan Joninkin soitellessa kuulumisia. Morsi nukkui sylissäni, kun ei hetkeäkään tuntunut kestävän boksissa huutamatta. Galgolapset nukkuivat sikeästi toisissaan kiinni, Laura omassa boksissaan ja Cosa laukussaan. Fiilis oli suorastaan loistava, koirien kanssa oli aamu sujunut huomattavasti iltaa sutjakkaammin ja oltiin vihdoin ja viimein todellakin pääsemässä kotiin. Intialaismies kävi useampaan otteeseen kysymässä vointiamme, tahtoisinko kahvia, toisiko koirille vettä ja oli kaiken kaikkiaan uskomattoman ystävällinen.

Portilla tuli olla tunnin kuluttua, kun keksivät, ettei bokseissa ole niitä jo aikaa sitten kysymiäni tunnistetarroja. Juoksimme bokseineen kaikkineen jonon ohi viereiselle lähtöselvitystiskille rivillä 1-18, olisikohan ollut tiski nro 2, jolla suurikokoinen harmaahiuksinen mies totesi lippuni nähdessään, ettei tämä mikään lippu ole, et sinä portilla olisi tällä mihinkään päässyt. Mistä olet tämän saanut, kuka tällaisen lipun on tehnyt, mikset lähtenyt eilisellä koneella, ei sellaista konetta olekaan joka ei koiria kuljeta ja Alicantesta Oslon kautta Helsinkiin maksetut koirat tulisi maksaa erikseen vielä Tanskasta Suomeen.. Mies oli töykeä, ylimielinen ja lähinnä huvittunut koko tilanteesta. Suurimman osan aikaa henkilökunta puhui keskenään tanskaa eivätkä selittäneet minulle tapahtumien kulkua lainkaan. Intialaismies koetti pitää puoliani ja selittää asiaani, sen verta ymmärsin. Bokseja tarkastamaan tullut turvamies odotti myös paikalla ja intialaisen jouduttua lähtemään, kävi toinenkin Odd sized baggages-tiskin virkailijoista selvittämässä tilannetta. Hetken kuluttua paikalle tuli joku korkeampiarvoisemman näköinen vakava nainen SAS:ilta, joka lopulta 9:10 totesi, että ”You’re not going to be on this flight.” Kysyi minulta ”What can I do for you?” enkä enää osannut kuin pyytää rauhoittavia yhdelle koirista, jonka jälkeen yksi virkailijoista soitti omalle eläinlääkärilleen kysyäkseen mitä ihmisten vastaavaa voisi koiralle antaa. Tehtiin lähtöselvitys uudelle lennolle SK 712, jonka portilla tulisi olla 14:55. Suomessa olisimme 17:30. Laitoin viestiä Jonille ja Marjolle, että nyt ette enää uskokaan, mutta olemme kotona vasta illasta.


             

             

Boksit saivat tunnistetarransa ja minä mukaan vielä todistuksen eläinten kuljetuksesta. Korvaukseksi 120DKK (n. 16€) arvoinen lappu 7eleven-kauppaan sekä ½ ihmisten rauhoittava. Rauhoittavista eläinlääkärilleen soittanut naisvirkailija saattoi meidät kaupalle ja kävi kertomassa asiamme heille tuoden vielä vettä koirille. Ohjeisti paikkaan ikkunan eteen, josta voisin käyttää koiria ulkona menettämättä näköyhteyttä muihin, mutta yksin heidät tulisi jättää jos aikoisi käydä kaupassa tai pihalla. Sanoi tulevansa vielä myöhemmin käymään, muttei koskaan tullut. Mukava nainen, mutta syytti sotkusta SAS:in, oman työnantajansa, sijaan Osloa, tekevät kuulemma aina näin, laittavat vain jatkolennoille ja antavat Tanskan pään hoitaa sotkut. Näinköhän. Naisen lähdettyä aitasin meille ikkunan eteen matkatavarakärryistä oman alueen, jolla sumutorvemme sai viettää aikaa hihnassa boksin sijaan. Näppäränä poikana Morsi onnistui vielä huutaen kerjäämään lähistöllä istuvilta ulkomaalaisilta ylimääräisen leivän ja nakin palasen, ennen kuin hain 7elevenistä koirille 3 purkkia kissanruokaa ja valtavan luomuleivän viiteen osaan. Lusikoita tai edes umpinaisia astioita ei löytynyt mistään, joten saimme ruokailullamme aikaan melkoisen sotkun. Hetkeksikin jos jätti koirat yksin, oli vieraita ihmisiä parveilemassa bokseilla ja takaisin sai ravata yhtenään. Suurimman osan ajasta vietimme siinä parkkipaikkaa seuraten, Cosa sylissäni ja Morsi kyljessäni nukkuen. Galgolasten unta ei edelleenkään mikään häirinnyt, mutta Lauran juomattomuus hieman huoletti. Tuntien odottelun jälkeen käytin koirat kahdessa satsissa pikaiseen pihalla, jonka jälkeen suuntasimme takaisin kohti Odd sized baggages-tiskiä, joka olikin yllättävän kaukana. Vastaan tuli reilusti lentokentän henkilökuntaa, mutta kenelläkään ei käynyt ilmeisesti mielessäkään auttaa kahden boksikärryn työntämisessä. Odd sized baggages-tiskin näkyessä huomasi intialaismies tulomme jo kaukaa ja juoksi avuksi kysellen kuinka voimme, ovatko koirat saaneet ruokaa, tarvitsisivatko vielä vettä. Nojasi lähemmäs ja kertoi hiljaiseen ääneen selvittäneensä asiaa omillaan ja tiesi SAS:in tehneen virheen molemmilla kerroilla. SAS:in puolelta ei missään kohtaa myönnetty tätä minulle, eikä pahemmin edes pahoiteltu asiaa. Koirat pakattiin matkaan ja suunnattiin Cosan kanssa portille. Koneeseen nousun jätin niin viime tinkaan, että ehdin itse ensin omin silmin nähdä ikkunasta koirien lastaamisen matkaan, sen riemullisen näkymän jonka sain välittää Espanjaan asti Jonin soittaessa samalla hetkellä. Seuraava etappi: SUOMI!


Jos täytyisi osoitella, eniten syytä laittaisin tuolle Kööpenhaminan lähtöselvityksen miehelle, joka ei lippuani ajoissa hyväksynyt, vaikka saman lentokentän ihmiset olivat sen edellisenä iltana tehneet ja tietoni varmasti löytyivät koneelta. Valtavan kiitoksen jos voisin, osoittaisin tuolle Odd sized baggages-tiskin intialaismiehelle, joka oli kuin enkeli kaiken kaaoksen keskellä tehden asian eteen kaiken ja varmasti hieman ylimääräistäkin kuin hänellä mahdollisuus oli tehdä. Kunpa vain olisin tajunnut ottaa kaikkien asian kanssa tekemisissä olleiden henkilöiden nimet ylös, vaan kun en.

Koneen laskeuduttua Helsinki-Vantaalle tuli stuertin kanssa puhetta Espanjan koirista. Oli kovin hyväntuulinen ja huudahti vielä ilmeisesti ainoasta osaamastaan suomenkielisestä sanasta innoissaan perääni, että ”Tervettuloa!” johon minä ”Kiittos!” ;) Pääsimme ulos ilmeisen eri paikasta kuin edellisellä kertaa A&A:n kanssa ja sain kävellä pitkän matkaa ennen kuin löysin saapuville matkatavaroille. Matkatavarahihnoilla oli onneksi useampikin työntekijä, joten pääsin heti sanomaan koirista ja odottamaan perimmäiselle ovelle. Jo tutuksi käynyt Morsin huuto kuului pitkään ennen kuin ovi avattiin, joten koetin parhaani rauhoitella häntä sen läpi ja päästin boksistaan niin pian kuin vain mahdollista. Sain pyynnöstä lainaan suurimmat kärryt, joilla luovin hitaasti Tuloaula 2:n puolelle ja siellä Marjon avustuksella rauhalliseen maksuautomaatin vieressä olevaan nurkkaan. Jon sanoikin Kööpenhaminaan soittaessaan, että oli kutsunut lehdistöä paikalle ja salamavaloista sen viimeistään huomasi. Koiria odottaneita perheitä haastateltiin Marjon purkaessa boksistaan Lauran, minä Cosan ja galgolapset. Juteltiin vielä hetki omistajien kanssa ja jumitettiin itse pihalle, ennen kuin kaikkien kotimatka lentokentältä saattoi vihdoin alkaa.


Reissun jälkeen:

Koirien kanssa lentäville saattajille ja lentokummeille varattiin tästedes mukaan viisi hihnaa ja rauhoittavia, sekä ohjeistus, kuinka varmistaa ennen koneeseen nousua koirien olevan varmasti mukana. Toiste näin kurjasti ei kuitenkaan kenellekään käynyt, onneksi.

Kaikki matkassani olleet koirat jäivät saattajalleen erityisen tärkeiksi ja monesti mietin varsinkin, mitähän mahtaa Morsille, maailman liikuttavimmalle sumutorvelle, kuulua. Pääsikö Laura kuorestaan, millainen persoona Cosasta aikuistuessaan kehittyi ja kuinka valloittaviksi mahtoivat galgolapset kasvaa. Tätä reissua en unohda koskaan ja osaan nykyisin jo arvostaa kokemuksena, jolta tosin koirat olisin silti mieluusti säästänyt.

0 kommenttia