Vuosi 2011

1/11/2012


Tammikuussa Kaarna sai seurakseen kaksi uutta tyttöä, kun Nila ja Neva liittyivät Goldhill’siltä  laumamme jatkeeksi.
Erityisesti Viejan mielestä marsunhakureissu oli loistavaa ajanvietettä; autoilua ja uusia pikkueläimiä, mikä tämän voittaisi!



Helmikuussa lunta satoi niin reippaasti, että sitä alettiin tiputtaa katoilta. Taloyhtiön mielestä makuuhuoneen ikkunamme edusta oli mitä parhain paikka lumen sulamispaikaksi ja niin hautauduimme lumeen lopputalveksi. Pohjanmaalta haimme äidilleni elämänsä ensimmäisen koiran, chihumix-Lumin.



Maaliskuussa Solveig täytti 4, Tan 5 ja Midir 16 vuotta. Ulkoiltiin ahkerasti koirien kanssa ja jouduttiin mahdollisimman pitkään eroa viivytettyämme viimein luopumaan autostamme, jonka kolmion takaa 60km/h-alueella kylkeemme ajanut vaari murjoi tammikuussa.



Huhtikuussa Vanja ja Nimda täyttivät 7, Vendel laumamme nuorimmaisena 2 vuotta. Paneuduttiin oikein tosissaan kanien totutukseen ja onnistuttiinkin viimein. Ulkona oli poikkeuksellisen lämmin, joten koirat siirtyivät kevättakkeihinsa, eivätkä metsäillessä tarvinneet niitäkään.



Toukokuussa palvelusväki juhli ensimmäistä hääpäiväänsä. Saga ja Taiga täyttivät 10 vuotta, Mitmit 7. Laumamme sai
hetkellistä lisäystä Leon muodossa ensimmäisten Costa Blancan Rescuekoirien kotihoitolaisten saapuessa Suomeen. Kaneista muotoutui pariskunta ja jääkiekon MM-kultaa käytiin juhlimassa Kauppatorilla asti.



Kesäkuussa Leo jo löysikin kotiinsa Turkuun. Parvekkeen verkotusprojekti saatiin
päätökseensä ja marsut siinä sivussa lyhyemmät kesätukat. Mithra täytti 8 vuotta.



Heinäkuussa kissat saivat parvekkeelle alustavaksi sisustukseksi hyllyjä. Costa Blancan Rescuekoirien
Suerte saapui Suomeen piristämään arkeamme uutena kotihoitokoirana. Nila täytti 3 vuotta.



Elokuussa Vieja juhli kahdeksatta ikävuottaan ja samalla ensimmäistä vuottaan Suomessa. Viejan lisäksi syntymäpäiviään
viettivät Usva 9v. ja Neva 4v. Ulkoiltiin kanien kanssa ja ilmeisesti pussailtiin paljon koiria.



kanssa auttoi suruun sen minkä saattoi. Tehanu täytti 3 vuotta.



Lokakuussa Vendel iloloikki viimeisiä lämpimiä päiviä parvekkeella, palvelusväki kävi Linnanmäen Valokarnevaaleilla ja EtäKärppien joukossa HIFK-Kärpät-ottelussa, joka ei aivan toivotunlaisesti päättynyt. Suerte löysi omaan kotiinsa Pirkanmaalle.



Marraskuussa Kaarna täytti 6 vuotta ja Saga hämmästytti neljän vuoden lihansyöntilakon päättämisellään. Allekirjoittanut toimi rakkaimman ystävänsä ”henkilökohtaisena avustajana” ja kuvaajana tankotanssikilpailussa Tampereella.



Joulukuussa marsuiltiin Kaarnan ja Nilan silmä-, korva- ja hammasvaivojen kanssa. Ulkona oli yhä niin lämmintä ja lumetonta, että kissat viihtyivät edelleen parvekkeella. Juuri ennen vuodenvaihdetta jäimme marsuvaaria vajaaksi Kaarnan nukkuessa pois.

0 kommenttia