3. Espanjan matkakertomus

2/09/2012

Kun näillä pakkasilla ei ulkoilmaa voi kuin korkeintaan ikkunan takaa ihailla, kulkevat ajatukset yllättäen aina tähän vuodenaikaan Espanjaan ja parinkymmenen asteen aurinkoisiin päiviin Torreviejassa. Edelliset matkakertomukset löytyvät vapaaehtoistyöviikolta täältä ja ensimmäiseltä koirienhakureissulta täältä. Toisen koirienhakureissuni tein 19.–21. tammikuuta 2008 lentoyhtiönä taas Blue1, viime kertaa vähemmin sähläyksin vain.


19.01.08 lauantai / Blue1 lähti 5:55, saapui 12:05

Kentällä lähtöselvitys ja yhdistyksen koiraboksit hissille. Turvatarkastukseen ennätin 5:20 ja portille 21 klo 5:30, kun ilmassa oltiin jo 5:55. Lento KF843, paikka 03A, pyynnöstä ikkunalla. Ulkona vain oli niin sateista, pilvistä ja pimeää, että matka kului lähinnä lukien ja torkahdellen. Aurinko nousi, kun oltiin Alppien yllä n. kahdeksan maissa.

Kuten viime kerralla, puuttui taas jatkolento Barcelonan tauluilta, joten kävin kysymässä porttia infosta. Tiskillä erikoisen hilpeä virkailija puhui ihmisille mitä sattui ja minullekin nimen kuultuani pitkät pätkät agua cristalista. Portti 30, lento JK6704 ja paikka 06A ikkunalla. Spanair jakoi nousua odotellessa karkkeja ja lensi perille ajallaan.

Alicantessa odottelin hihnalta bokseja, joita ei lopulta kuulunut lainkaan. Pian paikalle tuli Spanairin virkailija, joka kysyi mistä mihin olin menossa, sillä matkatavarat olivat tässä, lisää ei tulisi. Boksit olivat siis jääneet Barcelonaan, jossa vielä näinkin ne konetta purettaessa. Täytin tiskillään papereihin yhteystietoni Jonin numerolla ja sain mukaani lapun, jota vastaan boksit voisi hakea mahdollisesti maanantaina. Jon näki paperin jo kaukaa ja halasi nauraen, ilmeisesti matkatessani täytyy sattua aina jotakin, jos edes pientä.

Matkalla Caritalle puhuttiin mm. Luisitosta ja huomisen autotilanteesta, eli tarhoille ei tänä viikonloppuna ehdittäisi. Ei IBI:ä, ei edes Asokaa, mikä kai sinällään on hyvä vaan, sillä siellä olisi varmasti galgoja ja yksi vaarallisen suloinen cockerityttö Cloe. Hamaan tulevaisuuteen siis jää, mutta kovasti Jon lupaili, että tulisin vielä IBI:n näkemään joku päivä. Huomenna kuitenkin porukalla kahville ja ”yhdistyspalaveria” kävelykadun varrella. Annoin Jonille sen osan tuliaisista, mikä ei ollut jumissa bokseissa ja jäin kyydistä Caritalle. Olivat kuulemma kaikki miettineet, etten uskaltaisi enää tulla edes, johon minä, että epäilin hein enää tahtovan minun tulevankaan, kun kannan mukanani moista huonoa tuuria.

Caritan kanssa kävimme kuluttamassa aikaa Habanerasin ostoskeskuksessa ja Carrefourin tavaratalossa, jota vastapäätä olevan eläinkaupan näyteikkunassa oli pentujen lisäksi mainoslappuja, joissa kuulutettiin vastuuta – melkoinen yhdistelmä. Kämpillä leipää, jonka jälkeen käveltiin Albin kanssa Mercadonaan. Matkalla tulivat Westit vastaan autolla, hyvä ettei kassajonossa törmätty, pieni on maailma. Caritan ehdottamana huomisen suunnitelmissa kunnallinen, jos on auki, eli tuskin, kun on sunnuntai. Nukkumaan päädyttiin kerrankin jo ennen puoltayötä.


20.01.08 sunnuntai / ”yhdistyspalaveri”, lenkkeilyä

Herätys 7:45 ja heti aamusta Albin kanssa lenkki Suolajärvelle. Kämpillä Caritan tuleva espanjan opettaja tuli käymään Sadun soittaessa samoihin aikoihin, että nähtäisiin keskustassa 12:30. Oltiin hieman myöhässä ja ilmoitettiin siitä Westeille, jotka puolestaan olivat epätavallisesti ajoissa. Parkkeerattiin halliin kalaravintoloiden alle ja istuttiin terassilla jo tutuksi tulleella kävelykadulla n. kolme ja puoli tuntia Jonin, Sadun ja Peterin kanssa. Satu kertoi uudesta, mustasta 6-vuotiaasta galgonartusta jonka tiesi minuun kolahtavan ja puhetta oli myös mm. Luisitosta, cockereista (sattumalta saman rodun edustaja sekä allekirjoittaneen, että Sadun ensimmäinen koira), leishmaniasta, Vidasta, Almasta, Rockysta, Asokan Lisasta ja Estrellasta. Kaksi katusoittajaa soitti jonkun aikaa vieressä, aurinkolasikauppiaita ja viime kerralta tuttu levyään myyvä ja meidät Ruotsin mökilleen kutsunut Greg pyöri ympärillä olevissa pöydissä niin, että hetken oli paree olla lähes näkymätön. Ihana ilma, n. +20 °C mutta aurinko paistoi niin, että silmät vuotivat tauotta – viisaampi siis varustautuisi Espanjaan myös tammikuussa aurinkolasein. Erottiin parkkihallissa ja sovittiin näkevämme siellä huomenna 9:45.

Kämpillä Carita moppasi kuistin, minä tiskasin ja ruokailun jälkeen tehtiin vajaa parin tunnin lenkki pimeässä. Useammassakin pihassa oli vahtina koiria, joista vakuuttavimpana Caritan tien kulmassa oleva tapaus metelöidessään ja hyppiessään porttia vasten niin, että aita jonka et uskoisi liikahtavankaan, vavahteli reilusti kadun puolelle. Mitään ei umpinaisen rakennelman takaa näkynyt, mutta tätä koiraa ei tehnytkään mieli tavata. Kummastusta herätti mies, joka seisoi yksin liikkumatta pellon laidassa saaden Albin haukut osakseen. Kämpillä jumitettiin taas juttelemaan juuri silloin kun valvoa ei pitäisi ja päädyttiin nukkumaan vasta kahden maissa, unta 3:00 ja herätys kolme tuntia myöhemmin.


21.01.08 maanantai / perrera, Alicante-Oslo-Helsinki 14:20-21:30

Heräilin taas pitkin yötä. Kello soi kuudelta, mutta nukahdin ja heräsin uudelleen vasta puolen jälkeen. Olin kuitenkin varannut sen verta ylimääräistä aikaa, ettei aamu venähtänyt, vaan ennätettiin Albin kanssa tekemään kohtuu pitkä lenkkikin. Caritalla oli auringon vasta noustessa kylmä, mutta itse sain ottaa takin pois. Aivan IHANA ilma, kuin Suomen kesä! Tahtoo tänne iäksi!

Lenkin jälkeen syötiin pika-aamupala ja suunnattiin kävelykadulle. Oltiin ajoissa ennen Westejä parkkihallissa ja Casinon edessä odottamassa, kun Jon, Satu ja Peter pian tulivat APAH:in Bella mukanaan. Siitä käveltiin sitten kimpassa kaupungille perreran koirien paperiasioita hoitamaan, jotta Westit olisivat suunnittelemansa silmäpuolen ja takkuturkin voineet tänään hakea, mutta toimiston ihmisen työaika loppui juuri tms. muuta epäselvää, eli ei. Siispä takaisin autoille, josta seurattiin Westejä perreran lähellä olevaan Mercadonaan. Ollessamme siinä Bellan seurana Westien käydessä ostoksilla ehdotti Carita, että voisi minut hyvin käyttää perreralla, joten sinne suuntasimme seuraavaksi kaksin muiden jäädessä aamupalalle.

Perreran edustalla näin ensimmäistä kertaa rankkurin auton parkkeerattuna. En ollut uskoa korviani Caritan kertoessa että tarhalla pidetään nykyisin myös toimistokoiraa, vaikka vastaan käveli se sama työntekijä, joka elokuussa hätkähdytti kylmällä asenteellaan. Häkkiriveistä näin jo kaukaa, että ensimmäisen vasemmassa laidassa kyyhötti cockeri, jollaista en enää tahtoisi, mutta joihin olen auttamattoman heikkona jos niitä kodittomina vastaan tulee. Tämä pieni oli väriltään tumma blue roan, jonka silmät vuotivat ja hampaat olivat huonokuntoiset, edestä kuluneet. Siinä hän istui niin kovin pienessä kyyryssä kauttaaltaan vapisten, tukka sekaisin, takkuja siellä täällä ja turkista huolimatta selkäranka yli sentin koholla. Rapsutin leukaa toisten räkyttäessä vieressä ja sydämeni suli siihen paikkaan. Olisiko vasta tullut, kun ei kuulemma ollut Westien ja Caritan viimeksi käydessä. Samassa häkissä oli myös tuo ensisuojaan tulossa oleva takku, joka sirunsa vuoksi jo vuoden siellä on odottanut ja oli siellä myös elokuussa tehdessämme vapariviikkoa Annan ja Antin kanssa. Kierrettiin vielä loputkin häkit, joissa myös ensisuojaan tulossa oleva silmäpuoli, edelleen paljon suuria taistelukoiria, Peterin valloittanut napolinmastiffi, ihana pien ja vaatimaton valkoinen vanhus joka toi elävästi mieleen viimeksi elokuussa samaisella tarhalla olleen raasun, husky-tyyppinen pentu joka tärisi maaten betonilla vasemman rivin perimmäisessä, tällä kertaa toinenkin häkillinen pikkukoiria joukossaan mainio musta tan chihumix, korkea ja kapea, todella reipas, jonka kohdalla Carita huudahti, että ”Tuossa se on!” ja mietti Albille kaveriksi. Itse palasin vielä ensimmäiselle häkille tuon cockerin luo, rapsuttelin ja juttelin kyynelten takaa kauniita. Ajettiin vaisuina takaisin Mercadonalle, jonka pihalla Satu kysyi cockerin tuntomerkit tarkistaakseen sen tilanteen huomenna. Caritan kanssa halattiin kun suuntana oli seuraavaksi hällä koti, meillä lentokenttä.

Koska oli maanantai, jolloin tulomatkalla Barcelonaan jääneiden boksien luvattiin olevan täällä, lähti Jon kentälle päästyä toiveikkaana, mutta varmuuden vuoksi lainaboksit mukana tarkistamaan tilannetta. Samalla Paqui Asokalta saapui kera Rosan, Wendyn ja ensisuojaan muuttavan Renatan, jolla oli aivan käsittämättömän mittaiset kynnet jopa leishmaniaa sairastavalle koiralle. Pian Jon soitti Peterille ja pyysi minut passeineni sisälle lunastamaan boksit Spanairin tiskiltä. Kun ulkona laitettiin bokseja kuntoon, tuli paikalle myös IBI:n Raquel kera Nanon ja Algon, viimeksi mukanani Suomeen matkanneen Cosan veljen. Wendyllä oli kuulemma vatsa sekaisin, joten lääkityksestä tuli muistaa kertoa Suomen päässä ja boksin voisi olettaa olevan perillä missä tahansa kunnossa. Sisällä päästiin jonottamatta tiskille, jonka takana ollut virkailija kysyi ovatko koirat Asokalta. Tunnisti Paquin ja kertoi ottaneensa heiltä 5 vuotta sitten Kikon, jonka kuulumisista sitten juttelivatkin aikansa. Ystävällisyyttään päästi vielä koirat matkaan ilmaiseksi! Boksit läpivalaisuun, koirille rauhoittavat ja takit, sisään ja matkaan. Minulle passit, Algo ja hihna, sekä viime reissuni jälkeen käyttöön otettu hätävarakassi, jossa raksuja, rauhoittavia ja koiria vastaava määrä hihnoja. Päätettiin myös tästedes jäädä Osloon jos sählinkiä tulisi ja Suomeen sieltä pitäisi päästä suoraan. Satu ja Peter hyvästelivät alhaalla Jonin saattaessa yläkertaan asti.

Turvatarkastuksen jälkeen istahdettiin Algon kanssa samaan nurkkaukseen kuin viimeksi Cosan. Puin läpivalaisua varten riisuttuja ulkovaatteita ja hengähdettiin hetki, kun huomasin kellon olevan jo yllättävän paljon, joten suunnattiin seuraavaksi suoraan portille 9. Lento SK4674, koneeseen 14:00 paikalle 07F, josta tosin päästiin vaihtamaan tilavammalle 06A. Lento meni hyvin, Algo nukkui. Kuulutus, joka tuntui viittaavan matkatavaroiden omatoimiseen siirtoon aiheutti yleistä hämmennystä, joten varmistelin vielä lähtiessä henkilökunnalta, ettei se pitänyt paikkaansa ja sain tietää suoraan portinkin, 45.

Algo/Nestori Alicanten lentokentällä

             



Oslon turvatarkastukseen suunnatessa laskeuduin vahingossa piiitkät liukuportaat alas saapuvien kotimaan lentojen puolelle, josta oli ylös vain normaalit portaat, kuin vuorta olisi kiivennyt! Turvatarkastuksesta suoraan läpi ja alas portille, jossa annoin Algon hieman jaloitella. Viivytin omaa koneeseen nousuani taas siihen, että näin koirien lastauksen, joka tehtiin järjestyksessä Wendy ja Rosa, sitten Nano ja Bella. Odotellessa joku mukava suomalaismies tuli juttelemaan ja pääsin kertomaan Espanjan Kulkukoirien toiminnasta, josko löytyisi vaikka uusia koteja koirille, tai saattajia lennoille. Seuraavaksi lento KF506 ja paikka 29D käytävällä, josta oli onneksi välissä yksi ikkunapaikalla istuvaan nuivaan bisnesmieheen, joka nyrpisteli koiralle koko matkan. Suomessa oltiin ajallaan ja koiratkin sain koneesta melko pian, kaikki kunnossa ja vastassa jokaisen omistajat. Erityisesti Wendyä ihastelin vielä uudemman kerran ennen kuin saatettiin hänet Marjon kanssa ulos, siinä vasta hurmaava koiruus!


Reissun jälkeen:

Perreralla Westit kävivät heti seuraavana päivänä, mutta sydämeni vienyttä cockeria ei siellä enää ollut.

Cloe sai kodin Espanjasta pian sen jälkeen kun palasin Suomeen.

Rocky lisättiin tuolloin Kulkukoirien kotia hakeviin, varattiin lähes oitis ja sai siis kodin Suomesta, kuten Asokan Luisito ja Estrellakin hieman myöhemmin.

Renatasta tuli ensisuojan ensimmäinen koira ja sittemmin Caritan toinen.

Algo (jonka voisi suomentaa mm. sanalla ”jokin”) tunnetaan tätä nykyä Nestorina, mikä sopiikin pojalle paljon paremmin.

Wendy ei jäänyt perheensä ainoaksi, vaan sai kaksi kuukautta myöhemmin seurakseen meiltä kotihoidossa olleen Koran.

Kaikilla tuomillani koirilla tulikin juuri viime kuun lopuilla täyteen 4 vuotta Suomessa, joten onnittelut heille perheineen!

0 kommenttia