Takatukkamarsu

2/23/2012


Nila on tarkka heinästään. Toisin sanoen, jos se on liian kortista tai kuten tällä kertaa, jos sitä on vain heinätelineessä, eikä valmiiksi naaman edessä, maistuu paremmin kaverin tukka.. Koskaan Nila ei omiin karvoihinsa kajoa, vaan jää ainoana kauniiksi pitkäkarvaiseksi, kun muut marsut kasvattavat seuraavat pari kuukautta urpohkoa ulkomuotoaan pois. Nevalla oli tullessaan sama takatukkameininki, jonka Nila parturoi sekä tälle, että Kaarnalle viime vuoden tammikuussa. Kokonainen vuosi tässä sitten mentiinkin pitkiksillä, kunnes Nila päätti, että Nevaa pukisi näin kevään kynnyksellä paremmin lyhyt tukka.


Palvelusväki vei Nilan aloittaman parturoinnin astetta pitemmälle ja päätti puolestaan, että uutta tukkaa kasvatellaan tasaiseksi tällä kertaa tyhjästä. Loppujen lopuksi karvaton pitkis on jotain niin pientä ja suloista, ettei oikeastaan harmitakaan, että tällainen täällä hetken piipertää.



Villahousut! ♥

0 kommenttia