4. Espanjan matkakertomus

3/11/2012

Edellisiin matkakertomuksiin näistä linkeistä:


Kolmannen koirienhakureissuni tein 7.–10. maaliskuuta 2008 mennen Air Finlandilla ja palaten Blue1:illa.
Suomeen tällä kertaa tulivat mukanani Fresa, Carla (nyk. Muska), Toby, Rocky ja Ambar (nyk. Tiksi).


07.03.08 perjantai / Air Finland lähti 10:00, saapui 13:25

Heräsin aamukuudelta ja olin kentällä puoli kymmenen aikoihin, jolloin koirien saattajana pitempään toiminut ja sattumalta kanssani saman lennon varannut Kaisa jo odottikin jonossa. Kuski jäi kahville siksi aikaa, kun koetettiin onneamme boksien kanssa, sillä olin pakannut mukaan yhden ylimääräisen, joka melko todennäköisesti nosti matkatavaroiden painon yli sallitun 20 kilon. Päästiin kuitenkin täysin punnitsematta läpi ja saatiin kaikki boksit matkaan.

Lähtöselvityksen toisella puolen sain puhelun Espanjan Koirien Hellulta, joka varmisti, että ensimmäinen galgomme, kaksi päivää ennen tätä reissuunlähtöä P.A.D.:ille Curron, Divan ja Armanin kanssa päässyt Kasia tosiaan tulisi olemaan meidän (!). Päivä ei juuri enää paremmin olisi voinut alkaa; kahden vuoden etsintä ja odotus oli vihdoin tulossa päätökseensä, meidän galgomme odotti enää kotiin pääsyä!

Alicantessa olimme perillä 13:25. Boksit sain hihnalta melko pian, mutta Kaisan laukkua jouduimme odottamaan yllättävän pitkään. Jon oli alakerrassa vastassa sylissään Tina, Satu tavattiin vasta pihalla ja bokseja jonkun matkaa roudattuamme tulivat perästä myös Peter ja Carita. Ilahduinkin valtavasti huomatessani Caritan, jota en uskonut tapaavani enää tällä kertaa lainkaan, kun oli palaamassa Suomeen jo seuraavana päivänä. Noustiin Kaisan ja Peterin kanssa Caritan autoon, jolla seurattiin boksien kanssa matkanneita Jonia ja Satua huoltoasemalle, jonka pihalla Tina luovutettiin uudelle omistajalleen.

Seuraavaksi heitettiin Kaisa Espanjan kotiinsa ja minut mysteerinä pysytelleeseen majapaikkaani, joka osoittautui Lago Jardiniksi, ennestään tutuksi asuinalueeksi vapaaehtoisviikolta Annan ja Antin kanssa. Pihalla käveli vastaan elokuussa ikkunan alla kuvaamani mustavalkoinen kissa ja tuttujen näkeminen tuntui jokseenkin absurdilta, positiivisella tapaa kyllä. Kaikki kävivät katsastamassa kämpän, Peter ehdotti tulevien päivien ohjelmaksi elokuvan katsomista ja Carita vielä samalle illalle lenkkiä, sillä asui niinkin lähellä kuin suolajärven vastakkaisella rannalla. Asiaa hetki vatvottuamme päädyttiin lähtööni samoin tein, jottei turhaan tarvitsisi edestakaisin ajaa.



             

Westien mentyä jäin Caritan koirien seuraksi tämän hakiessa keskustasta veljensä perheineen. Pääsin käymään myös tietokoneella, joten mailasin heti Annalle uusimmat uutiset Kasiasta ja tarkistin palstan galgouutisten varalta. Etsin valmiiksi näytettäväksi Kasian kuvat, joiden Caritan toimesta muille esittely ”Kristan koirana” tuntui yhtä aikaa sekä häkellyttävän omituiselta että niin mielettömän ihanalta. Seuraavaksi tehtiin n. puolentoista tunnin lenkki suolajärven rantaan, jossa Renata yllätti kahlaamalla lähes vatsaansa myöten niin pitkälle viileään veteen kuin hihnaa riitti. Auringon laskiessa käännyimme takaisin Caritan kämpille, jossa hetki hengähdettiin ennen paluutani Lago Jardiniin.

Kun lopulta lähdettiin, ajettiin Eroskin ja Mercadonan kautta ja täysin vikaan, vaikka reitti kartalla näytti harvinaisen yksinkertaiselta, joten perille päästiin vasta monen monituisen mutkan ja pimeän sivukujan kautta. Carita kävi vielä hakemassa sisältä aina varmuuden vuoksi mukanani kantamia nippusiteitä Albin ja Renatan boksia varten, jotta sai jätettyä huomisen ohjelmasta Carrefourin pois. Kimpassa tapeltiin lukkojen kanssa, joista lasioven toimi ja oven kolmesta yksi, ikkunat vain puolittain kiinni. Carita ehdotti että olisin tullut hänen luokseen yöksi, sillä itse ei uskaltaisi nukkua täällä, mutta sovimme kuitenkin näkevämme seuraavan kerran Suomessa, joten iltayhdeksästä eteenpäin olin kämpillä yksin. Kämppä oli ilman lämmitystä kylmä ja yksin luonnottoman hiljainen, mutta muutoin ihan viihtyisä. Laitoin herätyksen seitsemäksi ja menin nukkumaan kahdentoista maissa.


08.03.08 lauantai /  Kaisa ja kissoja

Aloitin aamun Fanta Limónilla ja espanjaksi dubatulla Stargåtella. Lintujen laulaessa ja kukon kiekuessa tein parin tunnin lenkin suolajärven ympäristöön ja takaisin. Matkalla vastaan käveli mustavalkoinen, töpöhäntäinen kissa joka olisi ilmeisesti tuttavuuttakin tullut tekemään, ellei olisi säikähtänyt jonkin matkaa takanani ulkoilutettua koiraa.

             



Peter tuli hieman ennen puoltapäivää katsomaan elokuvaa, jonka jälkeen käytiin Kaisalla. Suomessa oli vielä täysi talvi päällä, joten otin kaiken ilon irti lämpimästä auringonpaisteesta jutellessani Sadun kanssa Asokan yksisilmäisestä galgosta, Shivasta, jota meillekin olin ehtinyt haaveilla. Huomiseksi sovittiin käyvämme kävelykadulla ja katsovani taas Peterin seuraksi elokuvan. Kämpille palailin jo neljän maissa.

Musta kissa kävi päivästä raapimassa kynsiään ovella, mutta juoksi kauemmas kun sen avasi. Torkahdin hetkeksi ja tein lenkin niin pitkään kunnes tuli pimeää, eli n. puoli kahdeksaan. Uskaltamatta illasta kovin kauas tutulta alueelta kuljeksin samaa peltoista ympyrää alueen kissojen seuratessa liikkeitäni roskiksiltaan. Kissoista monet täällä ovat aivan uskomattoman kauniita pitkine jalkoineen, kapeine kasvoineen ja suurine korvineen, puhumattakaan lähes rajattomasta värikirjosta ja eri sävyisistä sinisistä silmistä, joita harvemmin Suomen löytölöissä näkee.

Ilta kului espanjaksi dubattuja Mel Gibsonin ja Bruce Willisin elokuvia puolella silmällä seuraten Sonjan infotessa Nightwishin Emma-voitoista.


09.03.08 sunnuntai / kävelykatua & rantsua

Heräilin silloin tällöin, mutten niin systemaattisesti kuin edeltävänä yönä ja todella nukuin yhdeksään asti. Ulkona odottelin jo hyvissä ajoin Westejä, jotka tulivat hakemaan puoli kahdentoista aikoihin. Kun mukaan oli haettu myös Kaisa, ajettiin kävelykadulle ja istahdettiin samaan kahvilaan kuin viime kerrallakin. Kaisan ehdotuksesta käytiin seuraavaksi katsomassa, josko jossain olisi markkinat, mutta kun ei moisia löydetty, suunnattiin rantaan.

Rannalla bongasin vastaan tulevan kaksi koiraa, jotka osoitin Sadulle ja totesin toisen näyttävän aivan APAH:in Dodgerilta ja niin on pieni maailma, että Dodgerhan se! Matkalla Kaisalle Satu kertoili hein uima-altaassaan asustelleesta sammakosta, josta saatiin aikaan pitkä vitsi sammakkorescuesta sammakko-kotiselvityslomakkeineen (”onko aiempaa sammakkokokemusta?”), lentokoneen sammakkopaikkoineen kaikkineen. Kaisalta sain lainaan patterin kylmään kämppääni, jossa Peterin kanssa katsottiin vielä elokuva, ennen kuin Jon haki tämän kahdeksan maissa huudahtaen autolta, että nähtäisiin huomenna kahdeltatoista.


10.03.08 maanantai / Blue1 Alicante-Oslo-Helsinki 14:20–21:30

Nousin jo ennen aamukuutta, jotta Espanjassa olisi ollut vietettävänä mahdollisimman pitkä aika ennen lähtöä. Siivosin kämpän, pakkasin laukun ja tein parin tunnin lenkin ennen kymmentä. En löytänyt Jonin mainitsemia aaseja, mutta vahtikoiria ja kaksi kissaa keskellä tietä makaamasta kyllä. Jon ja Peter tulivat hakemaan hieman jälkeen kahdentoista, sillä poliisi oli pysäyttänyt heidät matkalla ja aivan Lago Jardinin tuntumassa olivat bonganneet podencon irrallaan. Lähdettiin vauhdilla ja löydettiinkin tuo ibizaa muistuttanut karkeakarvainen, valkopunainen podenco läheiseltä sivukujalta. Todella kaunis, vielä köydenpätkä kaulassaan, yhtä tassua varoen ja muutenkin erikoisesti liikkuen. Jon koetti saada tätä kiinni, muttei onnistunut. Podenco oli jätettävä sille tielleen.

Olin tullut edellisiltana kipeäksi ja matkalla kentälle kuume tuntui nousevan. Perillä koottiin boksit Jonin parkkeeratessa autoa, kun paikalla olivat jo Raquel, Paqui ja Pilar, sekä tietenkin hurmaava Carla, kuvissa pienemmiltä näyttäneet Toby ja Rocky, laukkukokoinen Fresa sekä Ambar. Veimme boksit läpivalaisuun, annoimme koirille rauhoittavat, laitoimme takit päälle ja matkaan. Jon ja Peter saattoivat vielä yläkertaan, jossa saimme turvatarkastuksen jälkeen laittaa Fresan kanssa juoksuksi, ettemme myöhästyisi lennolta.

Koneessa saimme vaihtaa paikkaa vieressä olleen naisen valitettua stuertille pitkät pätkät norjaksi, ettei koiran vieressä pidä vauvaa koko matkaa ja pääsimme näin tilavammin koneen viimeiselle penkkiriville. Matkan aikana kävin valmiiksi läpi kaikkien passit ja otin ylös mikrosirujen numerot. Kun Fresa oli rauhaton, haukahteli ja heitti laukussaan kuperkeikkaa, tuli tuo ihana Fresaa jo aiemmin ihastellut stuertti sanomaan, että voisin laukun avata, ei kukaan huomaisi. Fresa sai siis istua laukussaan ja pääsi syliin heti koneen laskeuduttua.

Oslossa kone purkaantui yllättäen saapuvien puolelle, aina matkalaukkuhihnoille asti. Virkailijalta neuvoa kysyttyäni sain ohjeeksi suunnata tulliin, jossa halusivat tarkistaa Fresan passin ja mikrosirun. Siitä lentokentän yleiselle puolelle ja lähtöselvitystiskien ohitse turvatarkastusjonoon, joka kiemurteli huolestuttavan pitkälle. Portille taivallettuani tuli kenttähenkilökunnan edustaja itse varmistamaan, kuljenko yhteensä viiden koiran kanssa sen sijaan, että olisin kysynyt asiasta ennen koneeseen nousua kuten tavallista. Huolestuin tietenkin, että mitä nyt tällä kertaa, ovatko koirat kunnossa, mutta hän vakuutteli varmistelevansa vain ..ja meni heti perään puhelimeen sanomaan että "We've got a situation here", jolloin jo mieltä kylmäsi, mutta koirat saatiin kuin saatiinkin koneeseen. Kapteenilta kuulimme lopulta, että olivat saaneet vasta viime tingassa tiedon jatkolennoilla olijoista ja paperihommat viivästyttivät lentoa. Luojan kiitos matka ei sentään siihen tyssännyt, vaan mahduimme kaikki koneeseen ja pääsimme kotiin.

Fresa jatkolentoa odottelemassa:

             

Helsinki-Vantaalla saavuimme 21:30 tuloaula kolmoseen, jossa ilmoitin matkustavani koirien kanssa ja sainkin yllättäen heidät mukaani samoin tein, ilman sitä tavallista 20-30min odottelua. Kaikkien koirien omistajat olivat kera Marjon, tyttärensä ja tämän chihuahuan kanssa odottamassa. Fresan tahtoessa matkata vain sylissä, otti Marjo matkalaukkupuolelta päästyäni työntääkseen suuremman kärryn ja minä säilöstä haetun, Caritalla lainassa olleen boksin. Boksista päästyään oli Ambar yhtä reipas kuin oli ollut Espanjankin päässä Rockyn merkkaillessa paikkoja. Fresan omistajat yllättivät vielä antamalla saattajalle kiitokseksi kortin ja paketin, joka kotona osoittautui konvehtirasiaksi. Kortti on yhä tallessa (suklaat eivät). Marjon kanssa mietittiin parkkiksella vielä messujuttuja, sillä PetExpo, johon molemmat olimme yhdistystä edustamaan menossa, oli pian edessä.


Reissun jälkeen:

Kasia liittyi laumamme jatkoksi vielä saman kuun aikana, 24. maaliskuuta ja eli luonamme elämänsä parhaan, mutta myös viimeisen vuoden. Kasia oli elämäni koira, se rakkaista rakkain, jota on vaikea ajatellakaan, joten tuntui melko liikuttavalta kerrata näitä yhteiseen aikaamme johtaneita ensiaskeleita.

Asokan Shiva, jonka itse asiassa tapasinkin seuraavalla reissulla, sai myöhemmin kodin Saksasta.

Carlan nimi vaihtui kotona Muskaksi. Toby sen sijaan vaihtoi, ei nimeä, vaan kotia jo seuraavana päivänä ja pääsi lopulta myös Kulkukoirien kautta tulleiden Minnin ja Chachan kaveriksi. Kaikilla kanssani tulleilla koirilla tuli eilen täyteen neljä vuotta Suomessa ja Ambarin, nykyisin Tiksin, omistaja päivitteli Facebookissa kuulumisia. Passi kuulemma näyttää iäksi jo kunnioitettavaa kolmeatoista vuotta, mutta tyttö on edelleen hyvässä kunnossa ja porskuttaa iloisesti eteenpäin. Miten ihana kuulla!

0 kommenttia