Onnea Vieja 9v!

8/18/2012


Tänään tulee täyteen kaksi vuotta siitä, kun Vieja saapui elämäämme, jonka lisäksi juhlistamme myös arvioitua yhdeksättä syntymäpäiväänsä. Kulunut vuosi on tuntunut vanhentaneen Viejaa hurjasti. Jaksamisensa ei ole aivan entisenlaista, kuumakin tulee herkästi, silmänsä ovat aavistuksen samentuneet ja turkin harmaa vallannut alaa. Onneksi siinä missä ulkoinen olemuksensa ikääntyy, tuntuu henkisestä taakastaan karisseen vuosia; puolitoista vuotta kotona oltuaan Vieja alkoi heiluttaa häntäänsä unissaan. Ei enää painajaisia menneestä, vaan kauniita unia uudesta, täynnä iloa elämästä.



2 kommenttia

  1. Onnitteluja ja lisää niitä ihania oikeanlaisia päiviä koiran elämää, joista kelpaa untakin nähdä. Upea koira!

    VastaaPoista