The more the merrier

11/06/2012

Laumamme oli tänään harvinaisen suurella kokoonpanolla liikenteessä, kun ohjelmassa olivat kissojen ja koirien rokotukset. Kaikkien yhdeksän, kerralla, kyllä. Kissat kulkivat hyviksi havaituissa ryhmissä jaettuna kolmeen kantokoppaan, joista yhdessä Saga, Taiga ja Usva, toisessa Mithra, Mitmit ja Tehanu, kolmannessa tilastaan tarkka Midir. Tarkoitus oli videoida automatkaa säestäneiden kissojen moniäänikonserttia, jota Tehanu johti etupenkiltä, mutta sen verran tiivis oli tunnelma, ettei kameraa mahtunut ottamaan laukusta. Koirilla siis uusittiin rabiekset ja kissoilla kolmoisrokotteet.

Myös suunnitellulle hammashuollolle päätettiin järjestystä, jossa ensimmäisenä vuorossa ovat Usva ja Taiga, toisena Midir ja Saga, viimeisinä Mithra ja Mitmit. Vasta nelivuotiaan Tehanun hampaat ovat luonnollisesti vitivalkoiset ja koirillakin kuulemma niin hyvässä kunnossa, ettei tarvetta ole aikoihin. Nimdan hampaiden puhtaudesta kuuluu kiitos sopuisalle luonteelleen, sillä hammaskiven ronklaaminen onnistuu kiitettävästi kotioloissakin, mutta Viejan kohdalla ehkä hieman yllätti.

Kaikki todettiin perusterveiksi ja erityisen hyvillä mielin oltiin maaliskuussa 18 vuotta täyttävän Midirin sydänäänistä, joissa ei mitään poikkeavaa havaittu. Eläinlääkärikäynti kustansi tällä kertaa varsin kohtuullisen 256,50€, joka aleni entisestään pieneläinhoitajan unohtaessa kirjata laskuun Tehanun osuuden (23,50€) ja jättäessä tämän lopulta kokonaan pois "paljousalennuksena".

4 kommenttia

  1. Ihanaa lukea, että muutkin järjestäytyvät lemmikkiensä kanssa eläinlääkärillä käydessä.
    Itselläni ei ole kuin kolme kissaa, mutta marsuja senkin edestä, onneksi noihin pokseihin voi kiinnitellä olkahihnoja, niin yksinkin roudaaminen onnistuu joten kuten :D

    VastaaPoista
  2. Hih, kunnioitettava suoritus on kyllä, ku tommosen lauman kanssa kerralla käy. :p Itellä vois olla jo kolmen elikon kanssa ihmettelemistä, ku ollaan totuttu yksittäin aina käymään.

    VastaaPoista
  3. Kiva että kaikki meni hyvin lääkärireissulla, ja hauska tuo pinokuva :D

    Ja viskaanpa tässä samalla teitä tämmösellä Liebster Blog -blogihaasteella/palkinnolla, sen voi hakea täältä meidän blogista: http://pepperi.blogspot.fi/2012/11/liebster-blog.html

    (Jos teillä on tämä jo, niin voi jättää huomiotta :))

    VastaaPoista
  4. Pareehan tuo on järjestäytyä, kun poliklinikkamaksut huitelisivat huimissa luvuissa, jos tällaista revohkaa veisi pienemmissä erissä. ;) Sairastelevien eläinten kanssa mennään toki joskus yksittäin, mutta silloinkin on monasti seuraa, jottei liiaksi jännittäisi.

    Saritalle suurkiitos Liebsteristä! :)

    VastaaPoista