ELMA 2012, hiehoagility

12/30/2012

ELMA-messuilu päättyi osaltamme ja on viimein aika päättää myös blogin puolella Eläinareenalla käytyyn hiehoagilityyn, jonka vuoksi paikalle tultiinkin juuri sunnuntaina. Naiivi nautaintoilija vain oletti turhaan, että tuotantoeläinten agility olisi missään mielessä toteutettu mielekkääksi tekemiseksi eläimille itselleen, mutta voitto sentään meni yleisöäänestyksellä aivan oikeaan paikkaan, parille joka kulki kentän läpi reippaasti ja määrätietoisesti, vasikkaa turhia reuhtomatta.


             




             

             











             

             






             

             

             





1 kommenttia

  1. Hauskaa ja hurjan näköistä touhua, mutta kuten sanoit, kaiken pitää lähteä eläimen hyvinvoinnista.

    Muistan kuinka lehmä kieltäytyi menemästä ojan yli puusiltaa pitkin. Ei auttanut veto, työntö eikä ruualla houkuttelu : ) Se ei sitten mennyt - kunnes yhtäkkiä päätti kävellä.

    VastaaPoista