Vendel 26.04.09 – 13.03.13

3/14/2013


Ärhäkkä hengitystietulehdus vei Vendelin niin nopeasti, että tämän kirjoittaminen tuntuu täysin epätodelliselta, enkä oikein tiedä mistä aloittaa. Menetimme sen kaikkein epätodennäköisimmän, sen jonka oletin jäävän yksin Solveigin jälkeen, eikä toisin päin. Sen, joka ensi kuussa olisi täyttänyt vasta neljän. Sen meille niin kovin rakkaan ja korvaamattoman.

Tiistaiaamuna Vendel jätti aamun pelletit väliin, ei ehkä liikkunut aivan tavalliseen tapaan koko päivänä ja illasta näytti jo murjottavan. Ei maistunut heinä, ei iltapalaksi tarjottu omena. Epäilin oitis meille liiankin tutuksi käynyttä suolitukosta, mutta aavistuksen vuotava nenänsä viittasi enemmän hengitystietulehdukseen. Aloitin tukiruokinnan, jota jatkoin hädin tuskin nukutun yön jälkeen seuraavana aamuna. Samalle päivälle oli varattu kissojen hammaslääkäriaika, joten kysyimme, toisimmeko Vendelin heidän sijastaan, vai mahtuisiko mukaan kolmas.

Vendel hengitti vain vaivoin, liikkui vaikeasti, eikä saanut enää niellyksi mitään. Keuhkoistaan kuului kuulemma aivan kamala rahina, eikä vatsansakaan voinut hyvin. Ihana eläinlääkärimme elätteli silti pientä toivoa, johon olisin kovin mieluusti tarttunutkin, ellei Vendelin vointi olisi jo seuraavassa hetkessä heikentynyt niin kuin teki.

Tiesin tehneeni oikean päätöksen, kun Vendel sai nukahtaa rauhallisesti pois enää hetkeäkään kärsimättä, kyyneleet kauniita kasvojaan kastellen. Suru vain iski niin voimalla ja yllättäen, etten tahtoisi kuvitellakaan arkeamme ilman Vendeliä, ja silti sitä on nyt elettävä.

6 kommenttia

  1. Olen kovin pahoillani ja otan osaa! :( Itselläni meni jokunen vuosi sitten Taavi-kani, aika lailla samanlaisten oireiden myötä. Tosin meillä diagnoosiksi tuli pasteurella ja sitä kautta alkanut hengitystie-infektio. Lähes päivässä toinen nukkui pois. Paljon voimia!

    VastaaPoista
  2. Olen kovin, kovin pahoillani :(

    VastaaPoista
  3. Mä oon todella pahoillani menetyksestä :(

    VastaaPoista