Nimdan sterilointi

8/20/2013

Nimda on ollut tarkoitus steriloida jo vuosia, vuosia sitten, jotta oltaisiin hyödytty kohtutulehdusten ja nisäkasvainten vähäisemmästä riskistä, mutta kun tuo paras hetki ensimmäisten juoksujen aikoihin hukattiin, tuntui aina olevan jotain akuutimpaa vuorossa ja aikaa kului. Ja kului, kokonaiset yhdeksän vuotta. Nimda ei tähän päivään mennessä ole sairastellut millään tapaa, ei loukannut itseään pahasti, eikä juoksuistaankaan ole ollut harmia hienoista alakuloa lukuun ottamatta. Toki voisin lyödä päätäni seinään steriloinnin viivästymisestä, mutta eipä tuo mitään auttaisi, joten näillä mennään. Ehkä mitään pahaa ei tule tästä huolimatta tapahtumaan, toivotaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan pitää silti tässä tapauksessa harvinaisen hyvin paikkansa.

Heinäkuun puolella toinen Nimdan toisiksi alimpien nisien kärjistä alkoi punoittaa ja kasvaa. Ei koko nisä, vaan sen kärki. Ei mitenkään huomattavasti, olisikohan puolisen senttiä, mutta riittämiin, että itse sen kuvistakin huomaan. Eikä tuo kasvu enää parin päivän kuluttua jatkunut, mutta säikäytti omaan mieleen nisäkasvaimen mahdollisuuden. Sterilointi siirtyi kertaheitolla tärkeysjärjestyksen kärkeen ja eläinlääkäriin suunnattiin varaamaan aikaa sekä sille, että mahdollisen nisäkasvaimen poistolle. Kaksi hoitajaa ja lopulta myös eläinlääkäri katsoivat tätä hieman huvittuneina, että eihän tuo mikään kasvain ole, vaan korkeintaan ärtynyt. Itse en oikein vieläkään ole vakuuttunut, sillä tuo nisä pysyi täysin samanlaisena viikosta toiseen, mutta pääasiahan, että siitä päästiin, oli mikä oli.

Sterilointiaika olisi saatu vielä samallekin päivälle, mutta odotettiin silti muutama, jotta päästiin omalle eläinlääkärillemme, ihanalle Johanna Parkkisenniemelle. Sovittiin leikkaus siis perjantaiaamulle 8.8. klo 9:15. Taustajoukoiksi mukaan lähti lisäkseni Vieja, joka otti osakseen stressaamisen täristen nenästä hännänpäähän odotustilassa siinä, missä Nimda tanssahteli pahaa aavistamatta toimenpidehuoneeseen häntä heiluen. Hetkeä myöhemmin Nimda nukahti melko kivuttomasti syliini fleeceviltin uumeniin voiden vain kertaalleen pahoin.

             

             

Eläinlääkärissä koettivat parhaansa saada meidät johonkin muualle muutamaksi tunniksi ja toki myös tarjouduin lähtemään, jos meistä haittaa olisi, mutta kovasti toivoin saavamme jäädä ja niin lopulta teimmekin. Odotusaika meni nopeasti meidän molempien jännätessä ja Viejan katsellessa ikkunasta ulos. Leikkaus alkoi 9:50, oli ohi 10:50 ja heräämön puolelle Nimda tuotiin 11:00. Viejan kanssa saimme oitis mennä seurakseen, vaikka hoitaja suhtautuikin toiseen koiraan hieman nyrpeästi, sillä Nimda saattaisi kuulemma sekavana herätessään käydä tämän päälle. Vaikea tuota olisi uskoa, mutta lupailin toki pitää molemmista huolen.

Siellä tuo makasi, heräämön helteisissä lämpötiloissa, lämpöalustalla oma vilttinsä päällään, kieli poskella ja taju kankaalla, raasu. Asetuttiin lattialle viereensä Vieja turvallisesti toiselle puolelleni, kauas tippaletkusta. Johannalla on hyvin tiedossa vinttikoirien pienempi tarve nukutusaineelle, joten olisikohan Nimda tästä syystä heräillyt vain kymmentä minuuttia sen jälkeen kun olimme seurakseen päässeet. 11:10 alkoivat siis silmänsä näyttää siltä, että joku saattaisi olla kotosalla ja ääneni kuuleminen sai aikaan mitä herttaisimman hännän heilutuksen. Olin niin uskomattoman helpottunut kaiken mentyä hyvin, että tälle näylle taisi itkukin päästä.

             


Ensimmäisistä heräilyn merkeistä ei sitten enää mennytkään kauaa, kun 11:20 tuo yhtäkkiä alkoi huutaa ja koetti tempaista itseään pystyyn. Onneksi, onneksi olin paikalla ja sain tyynnyteltyä Nimdan takaisin aloilleen ja pidettyä siinä, kunnes Johanna kävi laittamassa hieman lisää rauhoittavaa (?) ja taas nukuttiin. Yhteensä kolmasti tuo lopulta koetti huutonousta ja oliko sitten syy vai seuraus, niin pissoja tuli alle samaan tahtiin. Tippa käytiin ottamassa pois 13:20, mutta Nimdalla ei vielä ollut mikään kiire nousta mihinkään, joten saatiin reilut kolme tuntia nauttia heräämön helteistä. Alkuun harmitti, etten huomannut Viejalle ottaa vilttiä mukaan, mutta luultavasti tuo olisi viileimpänä paikkana valinnut lattian joka tapauksessa. Itsellä aika kului yllättävän hyvin koiria huomioidessa ja kuvatessa niin, että laukkuun pakattua lehteä ei tullut avattua kertaakaan.



             

             

Ilmeisesti todettuaan levänneensä riittämiin nousi Nimda peitteidensä alta suoraan seisomaan 14:15, pötkähti kertaalleen ihmettelemään ja marssi sitten haparoivista askelistaan huolimatta herttaisen määrätietoisesti odotushuoneen puolelle. "Kotiin, nyt!" Mukaan saatiin sekä kipulääkkeet, että antibioottikuuri, sillä leikkausta edeltävänä iltana Nimdan pedin edustalta huomaamani kaksi hailakan punaista pisaraa olivat juuri sitä mitä epäilinkin, oireilevaa kohtua. Jos ei nyt aivan päällänsä ollut kohtutulehdus, ei tuo kuulemma terveeltäkään ollut näyttänyt. Täydellinen ajoitus siis!

             

Ilta kotona kului hyvin rauhaksiin nukkuen ja koko toipilasaika on toistaiseksi sujunut varsin mallikkaasti. Nimda on alusta asti käyttäytynyt olonsa mukaisesti liikkuen hitaasti ja vain sen verran kuin aivan pakko on, välttäen hyppimisiä ja nukkuen lähes poikkeuksetta lattiatasolla sen kummemmin toppuuttelematta. Juustoon käärityt lääkkeetkin menivät sellaisella innolla, että kun niistä viimeiset syötettiin sunnuntai-iltana, oli maanantaiaamua aloittamassa varsin hämmentynyt, herkuille perso eläin. Liimasiteen tuli olla paikallaan pari päivää, jonka jälkeen haavaa on suojattu paidoista ja tuosta eläinlääkärissäkin mukana olleesta fleecestä leikellyillä viritelmillä, jotka ovat menneet vaihtoon aina edellisen venyttyä liiaksi. Ensimmäisellä viikolla haava ei juurikaan tuntunut kiinnostavan, joten näitä pidettiin vain öisin, kun taas toisella on riisuttu vain pihallakäyntien ajaksi.

Liikuntakieltoa saatiin kahdeksi viikoksi ja tikkien poisto 10-12 päivän päähän, mikä onkin jo tänään. Mielenkiinnolla menemme kuulemaan, miten tästä eteenpäin, joko tässä vaikka piankin päästäisiin koko porukalla metsään. Saa nähdä myös, miten neiti draama suhtautuu itse tikkien poistoon..


/ We finally got Nimda spayed on the 8th of August after a false mammary gland tumor scare, so our Friday morning started at the vet's, where she was in the surgery from 9:50 to 10:50. Everything went well and I got to keep her company with Vieja while she took her time waking up in the heat of the recovery room. After sleeping for several hours quite peacefully she all of a sudden got up at 14:15 and only fifteen minutes later we were on our way home. The day before I had suspected something might not be right with her uterus as there were a couple of faint blood stains on the floor and after the surgery our vet said it wasn't necessarily wholly infected, but definitely not healthy either, so our timing proved to be perfect.

With antibiotics and pain medication for 12 days Nimda has been the perfect patient, adjusting her behaviour accordingly herself so we haven't had to restrain her from moving too much, jumping or sleeping above ground level. All exercising was prohibited for two weeks and the stitches would be removed in 10-12 days, which is today. Anxiously waiting to hear how things will go from now on and how soon we'll be able to return to the forest all together.

2 kommenttia

  1. Paranemisia Nimdalle! Itselleni jäi aina epäilys siitä, lähtikö lapsuudenkodin koiran vienyt keuhkosyöpä aiemmin leikatusta nisäkasvaimesta, joten mielestäni teitte ehdottomasti oikean ratkaisun.

    Myöhästyneet synttärionnittelut Viejalle :)

    VastaaPoista