Pieni paluumuuttaja

12/21/2013


Kun Nevan loishäätö saatiin päätökseensä lokakuun lopuilla, kävimme vielä marraskuun puolella eläinlääkärissä tarkastamassa tilanteen ennen keittiössä evakoinnin päättämistä. Karva Nevalla ei ollut lainkaan kasvanut takaisin ja hilseilykin vain pahentunut edelliseltä kerralta, joten vaikka näytteistä ei mitään eloa löytynyt, ei evakkojärjestelyä eläinlääkärin mielestä vielä kannattanut purkaa. Sen sijaan saimme matkaan 7-10 päivän antibioottikuurin Nevan rohisevaan hengitykseen ja sovimme tulevamme sen päätteeksi hakemaan hälle toivomani hormonipistoksen, sillä viime kerralla vain turvonnut vasen munasarja oli nyt kehittänyt pientä kystaa, joka mitä ilmeisimmin on tuon karvattomuuden syy.

Hormonipistoksista ensimmäisen Neva sai viikko antibioottikuurinsa päättymisestä, 9. joulukuuta. Hengityksensä rohisi jälleen hieman, joten laitettiin se seurantaan ja mahdollista uutta kuuria perään, mutta ihonsa oli viimein täysin terve ja hilsepunkeista vapaa. Hormonipistoksista toisen Neva saa Jouluaaton aattona, mutta omaan lattiasta kattoon kuurattuun ja uudelleen järjesteltyyn asumukseensa hän pääsi siis jo palaamaan parisen viikkoa sitten. Jotta tilat paremmin sopisivat vanhemmalle marsulle, minimoitiin matolla päällystettyjä osia ja täytettiin pitkästä aikaa koko alakerta purulla, yläkerta fleecellä. Hurjan hyvin tuo onkin viihtynyt ja vaikka allekirjoittanutta jaksaa kaihertaa ajatus yksin elävästä marsusta, vaikuttaa Neva varsin tyytyväiseltä elämäänsä myös näin, onneksi.

             

/ Neva is finally officially mite free and getting those hormone injections I would have wished she had gotten back in September, as that swollen left ovary had developed into a small cyst by the time we saw the vet again on November 22nd. She's also had a minor respiratory infection that's been coming and going, to which she's gladly been taking some antibiotics. A couple of weeks ago came finally the day she got to move back from kitchen to her own place that had gone through some minor adjustments to better house an older guinea pig. So softer surfaces, less carpets, more wood shavings and fleece it is and she seems to enjoy it as life in general leaving me the only one feeling sad for a lone guinea pig. Fortunately enough.

             








2 kommenttia

  1. Nevalle pikaista paranemista, kiva kuulla että karvahommat on ainakin kunnossa.

    Vitsi mä toivon että pikkutytöt eksyvät sun blogiin etsiessään tietoa joululahjaksi saadun marsun tiimoilta. Toi teidän häkki on ihan mieletön ja maailman jokaisella marsulla pitäisi olla sellainen ;)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos. :) Onneksi näitä on nykyään toinen toistaan suurempia ja upeampia, jos vaan tosiaan nettiin eksyy etsimään.

    VastaaPoista