Edellisvuoden kesältä
muutoin kehno otos jäi talteen, kun sen alalaitaan oli tallentunut vierelläni
Nimdaa katsellut Vieja. Tilanne sinällään oli varsin tyypillinen, sillä
siinähän Vieja aina on, ääneti ihan lähellä, mutta jotenkin se näin vahingossa
kuvattuna näytti aivan erityisen liikuttavalta. Kirjoitin kuvan alle tuolloin
"Vieja rakkaani, varjoni, aina vierelläni" toivoen turhaan, että ajan
saisi pysähtymään siihen, sillä en osannut kuvitella, ettei hän joskus enää
olisikaan siinä.
Kun lähdimme etsimään
syytä Viejan laihtumiselle ja jatkuvalle janolle, toivoin kovasti sen löytyvän
diabeteksesta, jostakin, jota voitaisiin hoitaa. Josta Vieja vielä paranisi. Yhtä
turhaan, sillä arvot siltä osin olivat kunnossa. Sen sijaan verikoe, sitä
seurannut röntgen ja lopulta ultra vahvistivat todelliseksi syyksi sen pahimman
mahdollisen; Viejalla todettiin tänään maksakasvain, jota ei voida leikata.
Ihana eläinlääkärimme
lohdutti, että Vieja on luonamme saanut elää monta onnellista vuotta niitä
edeltävien vastapainoksi, mutta tässä hetkessä nuo tuntuvat kiitäneen ohi aivan
liian nopeasti. Toistaiseksi Vieja voi hyvin, sentään. Itse asiassa
uskomattoman hyvin siihen nähden, mikä tilansa todellisuudessa on. Hän on elämäniloinen
ja energinen, yhä tässä, ihan lähellä. Mutta aikaa, sitä en saa pysähtymään
vieläkään.
/ Vieja my love, my shadow, always by my side. If
only time could stand still as I can't imagine her not being there.
En voi sanoa, että
tämä varsinaisesti yllätyksenä olisi tullut, kun kolmesta marsusta jäljellä oli
enää se viimeinen ja hänkin kunnioitettavaan seitsemän vuoden ikään asti
ehtinyt. Ei se silti tästä juuri helpompaa tehnyt. Heräsimme tähän aamuun ilman
meille niin kovin, kovin rakasta Nevaa.
/ I can't say that this would have come as a
total surprise, when only one remained out of our three guinea pigs and that
one was respectably over seven years old. It didn't make this much easier
still, when the day started without her.
