Kesä 2015

9/29/2015

Hei vaan, ajattelin pitkästä aikaa päivitellä kuulumisiamme kesäpostauksen merkeissä näin ilmojen viiletessä. Blogi ei ole tehnyt sellaista aktivoitumista kuin olisin toivonut, mutta kokonaan en ole enkä aio tätä hylätä, joten mennään toistaiseksi näillä pitempiä pätkiä kattavilla kirjoituksilla paremman puutteessa. Hiljaiseloon juuttuneen blogin aktiiviseksi saattaminen tuntuu välistä jokseenkin ylitsepääsemättömältä, sillä vaikka monasti tekee mieli kirjoittaa ja laittaa tänne muistiin jokin merkittävä tai vähemmän merkittävä tapahtuma, ei se tule enää luonnostaan yli puolen vuoden tauon päätteeksi. Voisihan sitä, mutta silti tuntuu, että pitäisi ensin jotenkin huomioda, mitä on tapahtunut myös tässä välissä.


Kesä oli tänä vuonna myöhässä, kylmä ja lyhyt, meillä ihan siinä missä kaikilla muillakin sen kotimaassa viettäneillä, olettaisin. Koska kaikkien odotusten vastaisesti saimme sen kuitenkin viettää vielä Viejan kanssa, oli se enemmän kuin koskaan olisimme uskaltaneet toivoa. Suomenlinnassa kävimme kerran ja uimaan ennätimme loppukesän lämpimillä kahdesti. Etsimme uusia metsiä lähiympäristöstämme tyttöjen ja Midirin kanssa, saimme Muskaa hoitoon, pidimme sadetta Rajasaaressa ja ulkoilimme ensimmäistä kertaa myös Nuuksiossa.

             


             

             


             

             

             


             

             

             

             

             

             

Edellisen postauksen jälkeen Sansa ja Meera ovat täyttäneet vuoden, Tan 9, Midir 20, Vanja, Nimda ja Mitmit 11, Saga ja Taiga 14, Mithra ja Vieja 12, Usva 13 ja Tehanu 7 vuotta.

Solveig, joka tuntuu yhä niin voimakkaasti olevan läsnä, päästettiin pois helmikuussa ja nyt on viimein tullut aika luopua myös Viejasta. Vointinsa on ollut uskomattoman hyvä, vailla pahoinvointeja tai kipuilua, mutta kun liikkumisensa on käynyt aina vaan uupuneemmaksi, emme anna vointinsa tästä enää heiketä ja niin viimeinen viikkomme yhdessä alkoi tänään. Kymmenen kuukautta diagnoosinsa jälkeen koetamme ennen kaikkea keskittyä olemaan kiitollisia siitä ajasta, jonka saimme kanssaan jakaa, sillä niin kipeää kuin nyt tekeekin, en vaihtaisi pois hetkeäkään.


/ I thought I'd give you an update on our lives in the form of a post about our summer now that it has turned into autumn. The blog hasn't become active in a way I would have hoped it had, but I haven't and won't abandon it completely, so we'll just have to get by with these posts covering longer periods of time before it does. At times I've wanted to share some minor event here and there, but it is somewhat difficult to get the writing going after such a long silence without covering what has happened in between, at least to some extent. I still can't say whether this will end up being just another six nine month recap, but that at least, if nothing else.

The summer this year was late, cold and short, for us just as much as it was for anyone else who spent it in Finland I'd assume. Because against all odds we got to spend it with Vieja though, it was more than we could have ever dared hope for. We went to Suomenlinna once and swimming twice. We searched and found new forests with Midir and the girls, got to take care of Muska a couple of times, spent a rainy day in Rajasaari and went to Nuuksio National Park for the first time ever. After the last post Tan has turned 9, Midir 20, Sansa and Meera 1, Vanja, Nimda and Mitmit 11, Saga and Taiga 14, Mithra and Vieja 12, Usva 13 and Tehanu 7.

Solveig, who still feels very much present in our lives, was let go in February and now we finally have to do the same with Vieja. She is still doing remarkably well, but it's time to let go before that changes, so our last week together started today. Ten months after her tumour diagnosis we're trying to focus on being grateful for the time shared with her above anything else. As much as it hurts now, I wouldn't change a thing.

3 kommenttia

  1. Nauttikaa yhteisistä hetkistänne. Päätöksen jälkeen olo on kevyempi ja lopuksi jäljelle jää ne kauniit muistot. Viikon päästä tulee vuosi siitä kun yhteinen matka pitkäaikaisen ystävän kanssa päättyi ja koko vuoden ne muistot on kulkeneet mukana.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli ihan kauhean surullinen päivitys ja vei yöunet.

    Vieja oli ensimmäinen meidän livenä tapaama galgo. Sen luottavainen katse ja samettinen turkki tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Oli lottovoitto Viejalle, kun se kun pääsi pois galguerolta ja sai ihanan loppuelämän kodin Suomesta. Ja on melkein uskomatonta, että se pystyi elelemään suht hyväkuntoisena 10 kk maksasyöpädiagnoosin saamisen jälkeen.

    Hyvää matkaa sateenkaarisillalle,

    toivottaa Silva perheineen

    VastaaPoista
  3. Ihan hirveän mukava kuulla teistä, vaikka noinkin surullisia käynyt teidän perheellenne :( Otan osaa Solveigista ja myös Viejasta. Molemmat saivat elää teidän luonanne ihanan elämän ja ne ovat varmasti myös kiitollisia jokaisesta hetkestä.

    VastaaPoista