Nimdahan on aina

12/22/2016

Marraskuun puolella olin tuntevinani Nimdan alavatsalla jotain, mitä sinne ei kuulunut. Ikävä epäilys hiipi mieleen ja vaikka tunsin itseni hieman ylihuolehtivaksi, otin tämän silti mukaani Usvan eläinlääkäriajalle 7. joulukuuta, enkä turhaan. Nisäkasvain, totesi Johanna oitis tämän läpi tunnusteltuaan ja sydämeni jätti lyönnin välistä. Leikkausaika sovittiin heti päivän päähän. Kaikki kävi niin äkkiä, ettei ole oikein ehtinyt tajuntaan, tunnu todelliselta vieläkään.


Leikkaus meni kuitenkin hyvin ja kasvain osoittautui juuri niin siistiksi kuin oli ulkopuolelta vaikuttanut. Maaliskuun rokotusten yhteydessä Nimdalta löydetty sivuääni, niin hiljainen suhina, että kuukautta myöhemmin sitä saatiin etsimällä etsiä ennen hammashuollon anestesiaa, oli kuulunut nyt nukutuksen aikana entistä selvempänä, muttei vieläkään huolestumisen arvoisena. Kasvaimen osalta kaikki puolsi hyvänlaatuisuutta, mutta kun Johanna kysyi, leikataanko kudosta varmuuden vuoksi pois myös kasvaimen ympäriltä ja lähetetään patologin arvioitavaksi, vastasin kyllä. Lausuntoa odoteltiin viikko.


             

”Tutkimustulos: Maitorauhasen adenokarsinooma Gr I, tubulaarinen. Tutkitussa näytteessä todettiin hyvin rajoittunut, kystinen, pahanlaatuinen maitorauhaskasvain.  Kasvaimessa on ainoastaan epiteliaalinen komponentti, joka on järjestäytynyt tiehytrakenteita muodostavasti. Strooman määrä on vähäinen. Kasvainsolukon pleomorfisuus on lievää ja mitoottinen aktiivisuus alhaista. Muutoksen ydin on nekroosissa. Kasvainkudos ei ulottunut tutkittujen näytepalojen reunoille. Muutoksen reuna-alueella on pesäkkeistä lymfosyyttireaktiota. Tämän tyyppiset kasvaimet eivät yleensä uusiudu paikallisesti täydellisen kirurgisen poiston jälkeen ja ennuste on hyvä, koska etäpesäkeriski on alhainen. Pahanlaatuisten maitorauhaskasvainten luokittelussa on käytetty ennusteeseen (gradus I-IV, missä Iv on pahanlaatuisin) perustuvaa luokittelua ja alaluokitteluna morfologisia piirteitä.”

Nimda lähti ensin toipumaan leikkauksesta hyvin, mutta mitä lähemmäs tikkien poistopäivä tuli, sitä vaikeammaksi olonsa kävi. Oireet olivat satunnaisia, eivätkä kovin suuria, mutta epäilemättä tällä oli ajoittain paha olla. Nimda saattoi täristä karvat pystyssä, vaikkei ollut kylmissään, hengityksensä oli välistä työlään oloista ja muutamasti tuo yskähtelikin, kuin kurkussaan olisi jotain ylimääräistä tai keuhkoissaan nestettä. Osa sopi kipuun, osa sai pelkäämään sydämensä tai muualle levinneen kasvaimen puolesta, joten tikkien poiston yhteydessä Nimda röntgattiin. Kuvan piirtyessä näytölle sydämeni jätti taas lyöntiä välistä, sillä näin itsekin, etteivät keuhkonsa näyttäneet siltä, kuin niiden pitäisi.


Kyllä, keuhkoissa oli nestettä, syynä joko sydän tai niihin levinnyt kasvain. Leikkauksesta johtunut stressi on saattanut pahentaa sydämen oireilua lääkitystä vaativaksi viaksi asti, kasvain on saattanut olla jo keuhkoissa tai riehaantua leikkauksesta ja levinnyt sinne vasta jälkikäteen. Joka tapauksessa hyvältä tämä ei näyttänyt. Johanna kehotti olemaan vielä murehtimatta, mutta murehdinhan minä. Kotiin palasimme sydänlääkkeiden kanssa, toivomaan, että oireet niillä häviäisivät ja puoltaisivat näin, että sydän niiden takana olisi. Varmaksi tiedämme kuitenkin vasta, kun röntgen 2-3 viikon kuluttua otetaan uudelleen, joten nyt vain odotetaan. Odotetaan ja kuunnellaan, kuinka Nimda hengittää ja lasketaan, kuinka usein yskii. Eikä ajatella, sillä ajatella ei uskalleta lainkaan.
Sillä Nimda, Nimdahan on aina. Eikä meitä ilman Nimdaa.


/ Nimda is forever It was one the last days of November when I thought I felt something that shouldn’t be there on Nimda’s lower abdomen. A horrible suspicion crept its way into my thoughts and even though I felt a little overcaring I still took her with me when Usva had her vet’s appointment on the 7th of December. Mammary tumor, Johanna stated right away after examining her and my heart skipped a beat. Surgery was scheduled one day from that moment and everything happened so fast that it hasn’t really sunk in, feel real yet.

The surgery went well though and the tumor turned out to be just as clean as it had felt from the outside. That heart murmur of hers that was found in March and was so quiet it had to be searched and searched to be heard at all at the dentist a month later, had now been louder than before during anesthesia, but was still nothing to worry about. Everything about the tumor suggested it would be benign, but when Johanna asked would we operate around it also, just in case, and send it all to a pathologist for evaluation, I said yes.  It took an entire week for the verdict to come.

”Examination results: Mammary gland adenocarsinoma Gr I, tubular. A well confined, cystic, malignant mammary gland tumor was discovered in the examined sample. The tumor has only an epithelial component and the amount of stroma is little. The pleomorphicy of the tumor cells is mild and the level of mitotic activity low. The core of the mutation is in necrosis. The tumor tissue did not reach the edges of the samples examined. There is metastatic lymphocyte reaction at the fringe of the mutation. This type of tumors do not usually recur locally after a complete surgical removal and the prognosis is good, because the risk of metastasis is low. In the classification of malignant mammary gland tumors a prognosis based classification (gradus I-IV, where IV is the most malignant) and subclassification with morphological characteristics was used.”

At first Nimda started to recover well from the surgery, but the closer the day her stitches were to be removed came, the more difficult her condition got. The symptoms were occasional and not very noticeable, but without a doubt she was not feeling comfortable at times. She might tremble with her back hair raised up even though she wasn’t cold, her breathing seemed laborious and a few times she even coughed like there would be something in her throat or fluid in her lungs. Some caused fear for her experiencing pain, some for the condition of her heart and some for tumor metastasis, so with stitch removal she was X-rayed also. And when the picture was slowly drawn on the screen of the vet’s computer my heart skipped another beat because even I could see that her lungs didn’t look like they were supposed to.

Yes, there was fluid in her lungs, caused by either her heart or another tumor. The stress caused by the surgery could have made her heart symptoms worse to the point where they would be considered as a disease needing medication, the possible tumor might have already been in her lungs or spread there after the surgery. Back home we came with heart medication, hoping those would make her symptoms go away and thus tell us, that the heart was the cause behind them. For sure we wouldn’t know before a control X-ray would be taken after 2-3 weeks, so the only thing we can do now is wait. Not think, because think we don’t dare.

But Nimda, Nimda is forever. And no us without her.

0 kommenttia